torstai 29. marraskuuta 2012

Tähtihaastattelu: Max Fredriksson, Turun Tähti 2011


Muksuna allekirjoittaneen suosikkikirjoihin, niihin joita luin lukuisia kertoja, kuului mm. Houdinin elämänkerran kirjoittaneen ja itsekin taikurina toimineen kirjailija Sid Fleischmanin Hokkuspokkus-perhe (Mr. Mysterious & Co,). Hokkuspokkus-perhe kertoo vankkureilla Yhdysvaltain Keskilännen halki matkaavasta Hackettin taikuriperheestä. Perheen isä on punapartainen ja karismaattinen taikuri, jonka kiehtovassa, salaperäisessä esityksessä lehmät munivat ja kanoja voi lypsää. Turun Tähti 2011 –loppukilpailussa itselleen voiton nappasi Taikuri Max Fredriksson, joka esiintymisellään ja kilpailunumerollaan toi mieleen Hokkuspokkus –perheen taikuuden ja, kuten Turun Tähti 2011 –tuomaristo totesi, myös Houdinin. Nuoresta iästään huolimatta Max on löytänyt taikurina oman polkunsa.

Taikuri Max onkin hoitaja Max
Ulkona sataa lunta, Taikuri Max hörppii kahvia ja kertoo odottavansa innoissaan tammikuuta. Silloin alkavat lähihoitajaopinnot. Tähtäimessä on jo pidempään ollut ensihoitajan tutkinto, mutta pääsykriteerien kohdalla ei taikuudesta ole ollut iloa ja niinpä tavoitteeseen päästäkseen Maxin oli otettava kiertotie käyttöön ja haettava ensin suorittamaan lähihoitajan tutkintoa. Taikurimme tavoitteena on suorittaa matkan varrella valmiiksi lisäksi myös ylioppilastutkinto, se mahdollistaa tulevaisuudessa lääkäriopinnot. Mistään hetkellisestä päähänpistosta ei ole kyse, sillä herra on muutaman vuoden ajan kerännyt monipuolista työkokemusta hoitoalalta vanhusten ja kehitysvammaisten parissa. Entäs se taikapuoli?

Taikuri Max & kortit marraskuussa 2012
Abrakadabra, olet taikuri!
Taikuus ei ole suinkaan jäänyt eikä hän sitä ole opintojensa alettuakaan jättämässä, taikurikeikkaa Max on tehnyt säännöllisesti ympäri vuoden mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa yksityistilaisuuksista festivaaleille. Syyskauden erikoislaatuisimpiin estradeihin lukeutunee Turun Erotiikkamessut, jossa Taikuri Max teki juuri tähän tilaisuuteen räätälöityjä, pikkutuhmia temppujaan päälavalla. Mutta mistä kaikki oikein alkoi? 

Ensimmäinen näytös: Viisivuotias Max näki taikuri Iiro Seppäsen televisiossa ja tahtoi taikoa. Äidin silkkihuivi sai kyytiä, kun Max  päätti kadottaa pienen leikkiukkelin. Jotain kummaa todella   tapahtuikin, koska ukkeli katosi huivista – joskaan ei pikku-Maxin taikuuden ansiosta, vaikka hän ainakin vuoden päivät näin uskoikin. Tästä kului useampia vuosia taikuuden seuraavaan lähikontaktiin, taikuuden seuraava näytös koitti vasta yläasteen alussa. Seiskaluokkalainen kohtasi saaristossa esiintyneen, Suomen Taikurit ry:n puheenjohtaja Kim Wistin ja vaati saada taikuusopetusta. Pian Max seisoikin Suomen Taikurit ry:n edessä koe-esiintymisessä, jäseneksi voi päästä vain tätä kautta. Temppu ei mennyt ihan putkeen, joten jäsenkokelas toisti raadin edessä temppua sitkeästi viisi kertaa. Viidennellä yrittämällä Max sai tempun onnistuneesti kasaan ja hänelle myönnettiin ns. noviisijäsenyys.

Turun Tähti 2011 toimi ponnahduslautana
Ensimmäisen viralliseksi esiintymiseksi luettavan keikkansa Max teki Suomen Autojoukkokillan edessä kolehtipalkalla ja palaute esityksestä oli kaikin puoli kannustavaa. Turun Tähti 2011 –kilpailun, joka oli muuten Maxin ensimmäinen kykykilpailu, Max mainitsee erittäin tärkeäksi etapiksi matkan varrella, sillä kisan myötä hän sai kasvonsa ja nimensä näkyviin. Keikkoja alkoi tippua mukavaan tahtiin. Tällä hetkellä Max tekee sekä nopeatempoista katutaikuutta että ns. salonkitaikuutta, monipuolisuus on valtti. Facebook on esiintyjälle oiva, reaaliaikainen viestintäkanava, mutta julkaisua vaille olevat Taikuri Maxin nettisivutkin tullaan näkemään ensi vuoden puolella. Esiintymistilaisuuksia tarjoutuu erilaisiin tapahtumiin lisäksi Turun Sirkuksen kautta.

Max kiittelee Turun Tähti 2011 –kokemustaan. Mukaan lähteminen jännitti ihan vietävästi, mutta kokonaisuutena kilpailu oli hieno ja itsetuntoa kohottava kokemus – ei pelkästään sen voiton takia. 
Turun Tähti 2011 –kilpailun finaalissa Max toi yleisön silmien eteen Suomessa hieman muuta taikuutta harvemmin nähtävää salonkitaikuutta. Oman sisarensa Max oli koulinut viehkeäksi taikurin avustajaksi ja Nightwishin versioiman Walking in the Airin maaginen sävelmatto kuljetti sulavasti sujunutta taikuutta imaisten niin yleisön kuin tuomaristonkin mukaansa. Inspiraatiosta puhuttaessa Max mainitsee nimenomaan musiikin olevan tärkeässä roolissa uuden luomisessa. Musiikkia kuunnellessaan hän näkee mielessään, mitä ja miten hän juuri tietyn kappaleen taustalla soidessa yleisölleen esittäisi. Ja tottahan toki paljon vaikutteita sekä oppia tulee imettyä muilta osaajilta.

Max Turun Tähti 2011 finaalissa
Oppia mestareilta & vertaismentorointia
Suomessa taikuriksi ei voi muodollisesti pätevöityä missään oppilaitoksessa, joten itseopiskelun lisäksi mentoreilla on tärkeä merkitys taikurin oppivuosien aikana. Max mainitsee tärkeäksi tukijakseen vuoden 2005 Ravintolataikuuden Suomen Mestari Lauri Koskisen, mutta kehuu suomalaisten taikurien joukkoa kokonaisuudessaan avuliaaksi, uusia tulokkaita ollaan vilpittömän valmiita neuvomaan ja tukemaan. Kuka tahansa taikuuden tielle halajava voi rohkeasti olla yhteydessä osaajiin.

Vertaismentorointia ja kokemusten vaihtoa tapahtuu paikallistasollakin, Turun Taikameetissä paikalliset taikuuden osaajat kokoontuvat säännöllisesti jakamaan toisilleen tietoa, taitoa ja kokemuksia. Ulkomaisten taikureiden joukosta Max nostaa  omaan tyyliinsä vaikuttaneiksi taikureiksi etenkin  amerikkalaiset Lance Burtonin, Jeff McBriden (molemmat ylistettyjä ja mm. Las Vegasissa pitkällä kiinnityksellä työskennelleitä konkaritaikureita) sekä espanjalaisen, vasta kolmekymppisen, mutta hyvin omintakeiseksi kuvatun Dani Da Ortizin. Olen nähnyt muistaakseni Lance Burtonin taikovan kadoksiin urheiluauton. Mitä Max tahtoisi kadottaa liveyleisön edessä? Tuleva lähihoitajaopiskelija naurahtaa ja toteaa kuulostavansa kliseeltä, mutta henkensä uhallakin hän taikoisi, jos sellainen olisi mahdollista, ilmaan kaikki maailman huumeet.

Turun Tähti 2011 kaivaa laukustaan korkkaamattoman korttipakan ja poseeraa kameralle. Kortit liikkuvat tottuneesti sormissa ja salama räpsähtää. Seuraavina kuukausina tiedossa on breakdance –treenejä, koulutuskirjeitä autistiselle taikurioppilaalle sekä ulkomaanreissu. Ja tietenkin taikuutta, joka ikinen päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti