Julkaisuvapaa heti
Sinustako Turun Tähti 2025?
Lokakuussa 2025 kilpaillaan jälleen siitä, kenestä tulee Turun Tähti. Suomen vanhin, vuodesta 1999 järjestetty lavaviihteen monialakilpailu, Turun Tähti, on toiminut ponnahduslautana monelle artistille. Jo kauan ennen kansainvälisiä lavaviihteen tv-formaatteja tämä kisa on tehnyt lavaviihteen nousevia kykyjä tunnetuiksi.
Esimerkiksi Marko Vainio, mies Divet Show’n takana on artisti, jolla on takanaan jo reippaasti yli 2000 showta sekä lukuisia palkintoja viihdealan kilpailuista. Turun Tähti -voiton myötä hän saattoi siirtyä ammattilaiseksi ja keskittyä täysipainoisesti lavaviihteeseen. Hallitseva Turun Tähti vuodelta 2023 on akrobaattipari Duo Baer.
Tiedossa monin tavoin hieno kisakokemus
Astu valokeilaan ja näytä osaamisesi!
Osakilpailuja on tänäkin vuonna kaksi, molemmista osakilpailuista viihteen ja median ammattilaisista koostuva tuomaristo nostaa loppukilpailuun eniten tuomaristoääniä saaneet esiintyjät. Kukin osallistuja valitsee itselleen sopivan osakilpailuillan ja kalenterista pitää toki varata myös finaali-ilta, sillä itsensä saattaa löytää loppukilpailusta. Koska kyseessä on lavaviihteen kilpailu, yleisöäkään ei unohdeta. Loppukilpailussa valitaan Turun Tähti 2025 –voittajan rinnalle yleisön suosikki sekä median suosikki.
Turun Tähti 2025 pähkinänkuoressa:
Mikä? Suomen vanhin lavaviihteen monialakilpailu
Kenelle? Täysi-ikäisille, ei vielä päätyökseen esiintyville, Suomessa asuville lavaviihteen osaajllle. Soolona tai ryhmänä.
Koska? Osakilpailu I pe 3.10.2025, osakilpailu II pe 10.10.2025, loppukilpailu pe 24.10.2025
Missä? Turussa, Night Club Marilynissä
Pääpalkinto? 2500 € kannustestipendi oman osaamisen kehittämiseksi
Lisäinfoa, kuvia & videoita ja tunnelmia aiemmilta vuosilta sekä ilmoittautumisohjeet: http://turkustars.blogspot.fi
Lisää tietoa antaa myös Turun Tähti 2025 –koordinaattori Mikaela Savolainen mikaela@clubmarilyn.fi / 040-5370152
Ilmoittaudu mukaan Turun Tähti 2025 -kilpailuun jo tänään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti