Mediatiedote 2017

MEDIATIEDOTE 14.2.2017
Julkaisuvapaa heti


Sinustako Turun Tähti 2017?


Maalis-huhtikuussa kilpaillaan jälleen siitä, kenestä tulee Turun Tähti. Suomen vanhin, vuodesta 1999 järjestetty lavaviihteen monialakilpailu, Turun Tähti, on toiminut ponnahduslautana monelle artistille. Jo kauan ennen kansainvälisiä lavaviihteen tv-formaatteja tämä kisa on tehnyt lavaviihteen nousevia kykyjä tunnetuiksi. 


Esimerkiksi Marko Vainio, mies Divet Show’n takana on artisti, jolla on takanaan jo reippaasti yli 2000 showta sekä kaksi kultaa Viihdeohjelmien SM-kisasta. Turun Tähti -voiton myötä hän saattoi siirtyä ammattilaiseksi ja keskittyä täysipainoisesti lavaviihteeseen.

Hallitseva Turun Tähti vuodelta 2015 on Cyr-rengasakrobaatti Noora Wendelius, joka on Turun Taideakatemian kasvatti ja kuuluu lajinsa harvinaisiin osaajiin Suomessa. Vuoden 2013 voittajaksi nousi jonglöörauksen uusille urille vienyt, nunchakutaituri Tatu Kalliomäki. Turun Tähti-tittelin on napannut matkan varrella mm. mimiikan mestari, klovni Pekka Laamanen, upea ilma-akrobaatti Sanni Sarlin, mystinen Taikuri Max sekä vatsastapuhuja Krista Niskanen


TT 2015 Noora Wendelius & yleisön suosikki, Floor Pace Crew
Klovni Pekka Laamanen, TT 2008

Tiedossa monin tavoin hieno kisakokemus - Astu valokeilaan ja näytä osaamisesi!

Kahden osakilpailun kautta finaaliin pääsevät esiintyjät kisaavat opintomatkasta viihteen mekkaan, Las Vegasiin, mutta ennen kaikkea tuovat rohkeasti esiin oman osaamisensa, nimensä ja lajinsa. Turun Tähti antaa myös arvokasta esiintymiskokemusta ja mahdollistaa omien numeroiden testaamisen erilaisten yleisöjen edessä. 

Turun Tähti järjestetään joka toinen vuosi ja se on tuonut lavaviihteen monia muotoja totutusta poikkeavaan ympäristöön ja uuden yleisön pariin. Monet sirkuksen lajit, erilaiset taikuuden muodot, tanssin lukemattomat tyylilajit ja täysin uudenlaiset kyvyt ovat pääseet valokeilaanVerkostoitumisen kannalta kisa on myös erinomainen, joskus oman alan tutusta piiristä ulos astuminen luo yllättäviäkin tilaisuuksia.

Osakilpailuja on tänäkin vuonna kaksi, molemmista osakilpailuista viihteen ja median ammattilaisista koostuva tuomaristo nostaa loppukilpailuun eniten tuomaristoääniä saaneet esiintyjät. Koska kyseessä on lavaviihteen kilpailu, yleisöäkään ei unohdeta. Loppukilpailussa valitaan Turun Tähti 2017 –voittajan rinnalle yleisön suosikki sekä median suosikki.

Turun Tähti 2013 Tatu Kalliomäki & yleisönsuosikki Lilith Lace
Turun Tähti 2017 pähkinänkuoressa:

Mikä? Suomen vanhin lavaviihteen monialakilpailu 
Kenelle? Täysi-ikäisille, ei vielä päätyökseen esiintyville, Suomessa asuville lavaviihteen osaajllle
Koska? Osakilpailu I pe 24.3.2017, osakilpailu II pe 31.3.2017, loppukilpailu pe 7.4.2017
Missä? Turussa, Night Club Marilynissä
Pääpalkinto? Opintomatka Las Vegasiin

Lisäinfoa, kuvia & videoita ja tunnelmia aiemmilta vuosilta sekä ilmoittautumisohjeet: http://turkustars.blogspot.fi 

Lisää tietoa antaa myös Turun Tähti 2017 –koordinaattori
Mikaela Savolainen mikaela@clubmarilyn.fi / 040-5370152

Ilmoittaudu mukaan Turun Tähti 2017 -kilpailuun jo tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti