maanantai 10. joulukuuta 2012

Lukeminen kannattaa aina vol II

Turun Sanomien kulttuurisivuilla esiteltiin tänään alkusyksystä ilmestynyt Raili Mikkasen kirjoittama ja Laura Valojärven kuvittama, ensisijaisesti lapsille sekä nuorille suunnattu teos Mennään sirkukseen. Kuten Turun Sanomien toimittaja Pertti T. Jokinen toteaa, on sirkuksesta kirjoitettu varsin vähän suomeksi (valikoima suomalaista sirkuskirjallisuutta mm. Sirkusinfossa). Niinpä tälle historiaa ja nykypäivää yhdistävälle teokselle on tilaus.

Allekirjoittanut ei itse ole lasten ja nuorten oivana tietokirjailijana tunnetun Mikkasen teokseen (vielä) henkilökohtaisesti tutustunut, mutta jonkin sortin fanfaari lienee paikallaan sirkuksesta mitä ilmeisimmin hauskan informatiivisesti, esiintyjien haastatteluilla sekä mainioilla piirroksilla höystettynä kertovalle teokselle. Jos tämä teos innostaa taas lisää lapsia, nuoria ja aikuisia sirkusharrastuksen pariin ja/tai tutustumaan sirkuksen moniulotteiseen sekä kiehtovaan maailmaan katsomosta käsin, mahtavaa!

Mennään Sirkukseen -teoksesta ovat kirja-arvostelumuodossa vinkanneet myös Sinisen linnan kirjastoLeena Lumi sekä Kirjavinkit. Näistä teksteistä välittyy kaikista ajatus siitä, että kirja on ehdottoman kiinnostava tutustumiskohde myös aikuiselle, vaikka kohderyhmä onkin nuorempi.

Raili Mikkasen & Laura Valojärven edellinen yhteisteos, Suomen lasten linnakirja, palkittiin tänä vuonna Anni Swan -palkinnolla.

Raili Mikkanen: Mennään sirkukseen. Kuvittanut: Laura Valojärvi. Minerva 2012. 101 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti