maanantai 27. maaliskuuta 2023

Turun Tähti 2023 on Duo Baer!

Turun Tähti 2023 on Duo Baer! Kymmenestä huikeasta finalistinumerosta tuomaristovalinnalla voiton nappasi akrobaattipari, joka on myös aviopari. Rhea ja Totti Baer tekivät tuomaristoon vaikutuksen tarinallisella, intensiivisellä ja viihdyttävällä numerollaan perjantaina 24.3.2023 Night Club Marilynissä järjestetyssä finaalissa. Pääpalkinto on 2500 € kannustestipendi oman artistiuden kehittämiseksi. Stipendin myöntäjä on Pekka ja Mikaela Savolaisen Säätiö.

Palkinto mahdollistaa vaikkapa opintomatkan ulkomaille ja Duo Baerin suunnitelmissa onkin mm. suunnata Saksaan tutustumaan paikalliseen varieteekulttuuriin. 


Pääpalkinnon lisäksi Turun Tähti 2023 -kilpailussa palkittiin median suosikki sekä yleisön suosikki. Median edustajat palkitsivat tanssiryhmä Flama Crew'n matkailuteemaisen, vauhdikkaan ja näyttävän numeron. 

Yleisön suosikiksi nousi Bboy Kalaco, jonka breakdancenumero oli urbaania liikettä parhaimmillaan. Korkeatasoisessa kilpailussa lajikirjo oli hengästyttävä ja osaaminen sekä intohimo omaan lajiin näkyivät jokaisesta esityksestä. 

Kisassa nähtiin kymmenen upeaa numeroa:

Charlotta Ingraeus, ilma-akrobatia 
 
Katarina Suviniitty, nuorallatanssi
 
Petti Capoeira, capoeristi
 
Bella Mafia tanssiryhmä
 
Duo Baer, akrobatia
 
Lauri Luukkonen, käsilläseisonta
 
Bboy Kalaco, breakdance
 
Siiri Irene, akrobatia
 
Flama Crew, tanssiryhmä
 
Jerita Kanerva, laulu

Turun Tähti ei ole koskaan vain kilpailu

Turun Tähti 2023 oli järjestyksessään 15. ei vielä päätyökseen esiintyvien, täysi-ikäisien artistien lavaviihdekilpailu. Suomen vanhin kisa oli olemassa jo kauan ennen kansainvälisiä tv-formaatteja. Ensi kertaa kykykilpailu järjestettiin 1999, voiton vei tuolloin vatsastapuhuja Krista Niskanen. Vuosien varrella Turun Tähti -voittajaksi on noustu mm. taikuudella, tanssilla, akrobatialla ja jopa taistelulajeilla. Voittajissa on ollut sooloesiintyjiä, duoja sekä esiintyjäryhmiä.



Turun Tähti -kilpailu on aina ollut muutakin kuin kilpailu. Kilpailuelementin lisäksi tapahtuma tarjoaa jokaiselle artistille erilaisia työkaluja ja kokemuksia: tärkeää harjoitusta yleisön edessä esiintymisestä, ramppikuumeeseen totuttelua, mahdollisuuden verkostoitua ja tuoda omaa nimeään esiin sekä esimerkiksi harjoitusta esityksen mukauttamisesta esiintymistilan mukaan. Kilpailuun osallistumisen kynnys on tehty matalaksi: Turun Tähti on osallistujille maksuton eikä se velvoita kilpailijoita mihinkään.

Ammattituomaristossa voittajan valitsivat tälläkin kertaa median ja viihteen ammattilaiset, mukana oli myös Marko Vainio eli Divet, joka nousi yleisön eteen ensimmäisen kerran Turun Tähti -kilpailussa 2002. Tuolloin hän sijoittui voittokolmikkoon ja seuraavana vuonna voitti Turun Tähti -kilpailun. Ympäri Suomea ja myös ulkomailla esiintyvä impersonator on edelleen vilpittömän onnellinen siitä, että uskaltautui Turun Tähti -kilpailuun. Pari vuotta voittonsa jälkeen hän pystyi jättämään muut työt ja keskittymään esiintyvän artistin uraan täysipäiväisesti.

Turun Tähti -kilpailu järjestetään seuraavaksi keväällä 2025, joten nyt on hyvä hetki aloittaa pohtimaan, millaisella numerolla voitto voisi tuolloin irrota. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Sinustako Turun Tähti 2023?

Maaliskuussa 2023 kilpaillaan jälleen siitä, kenestä tulee Turun Tähti, pandemian takia tapahtuma jouduttiin kahdesti peruuttamaan. Suomen vanhin, vuodesta 1999 järjestetty lavaviihteen monialakilpailu, Turun Tähti, on toiminut ponnahduslautana monelle artistille. Jo kauan ennen kansainvälisiä lavaviihteen tv-formaatteja tämä kisa on tehnyt lavaviihteen nousevia kykyjä tunnetuiksi.


Esimerkiksi Marko Vainio, mies Divet Show’n takana on artisti, jolla on takanaan jo reippaasti yli 2000 showta sekä lukuisia palkintoja viihdealan kilpailuista. Turun Tähti -voiton myötä hän saattoi siirtyä ammattilaiseksi ja keskittyä täysipainoisesti lavaviihteeseen. Hallitseva Turun Tähti vuodelta 2019 on nuorallatanssija, akrobaatti Fanni Silmunen


Hallitseva Turun Tähti 2019, nuorallatanssija Fanni Silmunen; yleisön suosikki tankotanssija Henriikka Roo sekä median suosikki, tanssija Viktor Karlsson.

Turun Tähti -kisan on voittanut matkan varrella mm. dynaaminen akrobaattiduo Circ2m eli Marjut Hernesniemi & Myrsky Rönkä, nunchakutaituri Tatu Kalliomäki, Cyr-rengasakrobaatti Noora Wendelius, mimiikan mestari, klovni Pekka Laamanen, upea ilma-akrobaatti Sanni Sarlin-Takayama sekä mystinen Taikuri Max. Ensimmäinen Turun Tähti voittaja oli vatsastapuhuja Krista Niskanen.

 

Tiedossa monin tavoin hieno kisakokemus 

Kahden osakilpailun kautta finaaliin pääsevät esiintyjät kisaavat 2500 € kannustestipendistä, jonka avulla voittaja/ryhmä voi esimerkiksi hankkia lisäkoulutusta, lajissaan tarvittavaa välineistöä tai tehdä opintomatkan osaamistaan kehittävään kohteeseen. Ennen kaikkea kisaajat tuovat rohkeasti esiin oman osaamisensa, nimensä ja lajinsa. Turun Tähti antaa myös arvokasta esiintymiskokemusta ja mahdollistaa omien numeroiden testaamisen erilaisten yleisöjen edessä. 

Astu valokeilaan ja näytä osaamisesi! 

Turun Tähti, joka ennen pandemiataukoa on järjestetty joka toinen vuosi, on tuonut lavaviihteen monia muotoja totutusta poikkeavaan ympäristöön ja uuden yleisön pariin. Monet sirkuksen lajit, erilaiset taikuuden muodot, tanssin lukemattomat tyylilajit ja täysin uudenlaiset kyvyt ovat pääseet valokeilaan. Verkostoitumisen kannalta kisa on myös erinomainen, joskus oman alan tutusta piiristä ulos astuminen luo yllättäviäkin tilaisuuksia. Monet Turun Tähti -kilpailun osallistujat ovat sittemmin mm. luoneet yhteisiä esityksiä ja produktioita.

Osakilpailuja on tänäkin vuonna kaksi, molemmista osakilpailuista viihteen ja median ammattilaisista koostuva tuomaristo nostaa loppukilpailuun eniten tuomaristoääniä saaneet esiintyjät. Kukin osallistuja valitsee itselleen sopivan osakilpailuillan ja kalenterista pitää toki varata myös finaali-ilta, sillä itsensä saattaa löytää loppukilpailusta. Koska kyseessä on lavaviihteen kilpailu, yleisöäkään ei unohdeta. Loppukilpailussa valitaan Turun Tähti 2023 –voittajan rinnalle yleisön suosikki sekä median suosikki.


Turun Tähti 2023 pähkinänkuoressa: 


Mikä? Suomen vanhin lavaviihteen monialakilpailu 
Kenelle? Täysi-ikäisille, ei vielä päätyökseen esiintyville, Suomessa asuville lavaviihteen osaajllle. Soolona tai ryhmänä. 

Koska? Osakilpailu I pe 3.3.2023, osakilpailu II pe 10.3.2023, loppukilpailu pe 24.3.2023
Missä? Turussa, Night Club Marilynissä
Pääpalkinto? 2500 € kannustestipendi oman osaamisen kehittämiseksi


ILMOITTAUDU KISAAN LAITTAMALLA SÄHKÖPOSTI MIKAELA SAVOLAISELLE mikaela@clubmarilyn.fi 

KERRO VIESTISSÄSI SEURAAVAT ASIAT: 

 

- Kilpailijan/kilpailijoiden nimi ja ikä (K-18!)

- Yhteyshenkilön puhelinnumero, sähköpostiosoite

- Kotikaupunki (mistä tahansa päin Suomea voi osallistua!)

- Mahdollinen artistinimi/ryhmän nimi, jota toivotaan käytettävän mainonnassa/juonnoissa

- Kumpi osakilpailuilta on ensisijainen toive (huom! varaa kalenteristasi myös finaali-ilta vapaaksi jo nyt, saatat tulla valituksi loppukilpailuun)

Kilpailuun voi osallistua yksin, parina tai ryhmänä. Yhden kilpailunumeron pituus on maksimissaan 5 minuuttia. Osakilpailuista loppukilpailuun pääsevät esiintyjät voivat halutessaan esittää loppukilpailussa eri numeron, kuin osakilpailussa.

Turun Tähti 2023 -mittelössä lavalla odotetaan nähtävän mm. taikuutta, akrobatiaa, drag-viihdettä, tanssia eri muodoissa, stand-uppia, klovneriaa, imitaatiota, jonglöörausta sekä kuten joka vuosi, jotain aivan uutta & erikoista. Myös yhden soittimen osaajia soolona ja laulajia (soolo) taustanauhoilla otetaan mahdollisuuksien mukaan molempiin osakilpailuihin max. 2/osakilpailu. 


Kilpailu on osallistujille maksuton. Kilpailijat hoitavat itse omat matka- ja majoituskulunsa. Molemmilla osakilpailuviikoilla kilpailijoille järjestetään erillinen harjoitusilta ja mahdollisuuksia käydä treenaamassa on myös arkipäivisin "toimistoaikaan" ja ennen yökerhon aukeamista. Ulkopaikkakuntalaisille varataan mahdollisuus harjoitteluun osakilpailupäivinä.



Lisäinfoa, kuvia & videoita ja tunnelmia aiemmilta vuosilta: http://turkustars.blogspot.fi

Lisää tietoa antaa myös Turun Tähti 2023 –koordinaattori Mikaela Savolainen mikaela@clubmarilyn.fi / 040-5370152 

Ilmoittaudu mukaan Turun Tähti 2023 -kilpailuun jo tänään!


maanantai 7. joulukuuta 2020

Turun Tähti -kilpailu 2021 peruuntuu

Turun Tähti -kilpailu on Suomen vanhin lavaviihteen monialakilpailu esiintyjille, joille esiintyminen ei ole päätyö. Kisa on tarjonnut tilaisuuden päästä valokeilaan, ison yleisön eteen ja jopa jo harjaantuneemmille esiintyjille monipuolisen ja erilaisen tavan testata omaa repertuaariaan sekä tehdä omaa lajiaan tunnetuksi uusille yleisöille. Verkostoitumisen kannalta kisa on aina ollut verrattoman mainio. Ensimmäinen Turun Tähti oli vatsastapuhuja Krista Niskanen, Turun Tähti 1999 -titteli irtosi todellisen taidokkuden ja yleisölle varsin uuden lajin yhdistelmästä. 

Tällä hetkellä joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun hallitseva Turun Tähti on säteilevä nuorallatanssija, sittemmin jo sirkustaiteilijaksi Turun Taideakatemiasta valmistunut Fanni Silmunen. Voittoreissullaan Silmunen valloitti viihteen megakaupunki Las Vegasia. Keväällä 2021 Silmuselle oli tarkoitus valita seuraaja. Ja tietenkin seuraajat myös yleisönsuosikille, painovaoimaa uhmaavalle tankotanssitaiteilija Henriikka Roolle sekä median suosikille, ilmiömäiselle Michael Jackson impersonator Viktor Karlssonille. 


Kuten jokainen tietää, on maailmaa ravistellut koronapandemia sotkenut kulttuurialan(kin) pasmat kaikkialla. Lukemattomat määrät eri kokoisia yleisötapahtumia ja ravintoloihin suunniteltuja tilaisuuksia on vuoden aikana jouduttu peruuttamaan tai siirtämään. Olemme seuranneet monen Turun Tähti -kilpailuunkin osallistuneen esiintyjän haastavaa vuotta hyvin surullisina. 

Venytimme päätöstä Turun Tähti 2021 -kilpailun järjestämisestä pari kuukautta siitä, kun kilpailupäivät olisi ollut alkuaan viimeistään tarkoitus julkaista. Valitettavasti myrskyinen sää ravintola-alalla tai yleisötapahtumiaen suhteen ei pääty vuoteen 2020, säätiedote ei lupaa tyyntyvää vielä useaan kuukauteen. 

Turun Tähti 2021 kilpailu joudutaan siis valitettavasti peruuttamaan.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Turun Tähti 2019 on nuorallatanssija Fanni Silmunen

Turun Tähti 2019 -kilpailun finaali-ilta koitti perjantaina 22.2.2019. 

Tätä kilpailu iltaa edelsi kaksi osakilpailua, harjoituksia, haastatteluja, käytännön järjestelyiden pohdintaa. Ja ennen sitä kisaajabongailua eri puolilta Suomea useiden kuukausien ajan. Finaalissa parrasvaloihin nousivat tanssija Debora Morena, jalkajonglööri Nelma Pietala, tankotanssija Henriikka Roo, nuorallatanssija fanni Silmunen sekä Michael Jackson impersonator, tanssija Viktor Karlsson.

Kilpailijoita ei kilpailussa verrata keskenään, vaan kutakin esitystä katsotaan omana kokonaisuutenaan. Numeroita ei myöskään aseteta paremmuusjärjestykseen, vaan joukosta nousee median suosikki, yleisön suosikki sekä koko kilpailun voittaja, Turun Tähti.

Tuomariston tehtävä ei ollut helppo, sillä finaalissa nähtiin valtavaa intohimoa ja säteilyä. Lopulta äänestettiin ja voittajaksi nousi löysällä nuoralla ihastuttanut nuoralla tanssija Fanni Silmunen. Fannia odottaa Las Vegasin opintomatka, tästä kaupungista löytyy ideoita ja inspiraatiota mitä moninaisimpien lajien edustajille. Yleisön suosikin tittelin nappasi tankotanssija Henriikka Roo ja media palkitsi Michael Jackson impersonator, tanssija Viktor Karlssonin.

Tsekkaa hieno finaalikooste tästä!



tiistai 12. helmikuuta 2019

Kohti Turun Tähti 2019 toista osakilpailuiltaa

Turun Tähti 2019 -kilpailun ensimmäisestä osakilpailusta finaali-iltaan 22.2. nousivat Brasilian rytmit ja lämmön yleisölle tuonut Debora Morena ja taitava Michael Jackson impersonator, tanssija Viktor Karlsson. Molemmilla on siis mahdollisuus voittaa opintomatka Las Vegasiin!

Debora Morena ja Viktor Karlsson vakuuttivat osaamisellaan

Perjantaina Night Club Marilynin yössä ihastellaan mm.  nuorallatanssia, mentalismia, akrobatiaa sekä stand up -viihdettä. Show starttaa 23.30, joten kannattaa olla ajoissa paikalla. Saaavu kannustamaan upeita osaajia! 

Before the Show

lauantai 1. joulukuuta 2018

Mitä kuuluu Turun Tähdille?

Mitä kuuluu 2017 Turun Tähdille ja muille kahden vuoden takaisille finalisteille? Vieläkö esiintyminen on intohimona? Tsekataan voittajien, yleisön suosikin ja median suosikin elämään!

Turun Tähti 2017: Circ2M

Vielä Turun Tähti -titteliä hallitseva, taitava & dynaaminen (ja supermainio) akrobaattiduo Circ2M eli Marjut Hernesniemi ja Myrsky Ronka tekee sitä mitä rakastaa: akrobatiaa!

Polkupyöräakrobatialla (pyörän nimi on Rauski) Turun Tähti -tuomariston 2017 hurmannut pari sekä esiintyy että opettaa ja somesta näkyy tyyppien kurinalaisuus sekä halu oppia jatkuvasti uutta. Työ on tuottanut tulosta monella tavalla: akrobaattipari on saanut kivasti palstatilaa medioissa ja esimerkiksi kesällä Circ2M palkittiin kansainvälisillä Cupula Circus Village Festival -sirkusfestareilla Portugalissa innovaatiopalkinnolla. Marraskuussa 2018 varsinaissuomalainen tiedettä, taidetta & kulttuuria tukeva TOP-Säätiö myönsi duolle taideapurahan. Voittomatkallaan Las Vegasissa jouluna 2017 Marjut ja Myrsky imivät itseensä viihdettä niin katutaiteilijoita tsekkaillen kuin isompaakin produktiota analysoiden (olisitko juuri sä se, joka sinne lähtee seuraavaksi?) Löydät dueton Circ2M:n Facebookista ja Instagramista nimellä circ2m

Turun Tähti 2017 Yleisön Suosikki taikuri mentalisti Jerry Nyholm


Jerryn perässä pysyvän täytyy olla vikkelä liikkeissään, sillä tämä monipuolinen esiintyjä keikkailee eri puolilla Suomea todella monen tyyppisissä produktioissa, tapahtumissa sekä yksityis- että yritystilaisuuksissa. Omia suosikkeja herralla ovat korttitaikuus sekä mentalismi, mutta esityksissä on myös komiikkaa. Jerry löytyy Facebookista  ja Instagramista nimellä jerry_nyholm


Turun Tähti 2017 Median Suosikki Bollywood tanssiryhmä Åbolly Dancers


Åbolly on kuin värikäs, eksoottinen perhosparvi, joka tuo tuulahduksen jostain Bollywood elokuvien jännityksen, romantiikan ja draaman keskeltä. Monipuolisesti intialaisia tansseja treenaava ja ahkerasti esiintyvä porukka on saanut tunnustusta osaamiselleen monelta suunnalta: heidät on nähty mm. India Day -festivaaleilla niin Helsingissä kuin Tallinnassakin. Kotikulmilla ryhmää on päässyt seuraamaan esimerkiksi Taiteiden Yössä, Hylätty Huvipuisto - tapahtumassa ja tietenkin ryhmän omassa syysnäytöksessä. Eikä tässä vielä kaikki: Åbolly Dancers voitti keväällä 2018 ryhmäsarjan kultaa Euroopan suurimassa Bollywoodtanssin kilpailussa "Baahubali" - koreografiallaan.



lauantai 8. huhtikuuta 2017

Turun Tähti 2017 on CiRc2M Circus!

Akrobaattipari Marjut Hernesniemi ja Myrsky Rönkä eli CiRc2M Circus säteili tiensä Turun Tähti 2017 -kilpailun voittoon myöhään perjantai-iltana. Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasssa sirkusta opiskelevat akrobaatit lähtevät voiton myötä opintomatkalle viihteen koelaboratorioon ja runsaudensarveen, Las Vegasiin! Turun Tähti -blogissa tullaan raportoimaan Turun Tähtien taipaleesta. Yleisön suosikiksi nousi hämmästyttävä taikuri, mentalisti Jerry Nyholm ja media valitsi suosikikseen upean Bollywood -spektaakkelin loihtineen Åbolly Dancers -tanssiryhmän!

Turun Tähti 2017 -voittajapari, CiRc2M Circus eli Marjut Hernesniemi ja Myrsky Rönkä