Turun Tähti 2013 kilpailun tekijät Las Vegasissa

Olemme aina olleet vahvasti sitä mieltä, että voidakseen nähdä lähelle, on välillä mentävä kauas. Pyrimme tekemään säännöllisesti viihdemaailmasukelluksia kaupunkeihin, joissa lavaviihteen tarjonta on monipuolista ja runsasta. Kaupunkeihin, joissa ikiklassikot puolustavat paikkaansa vuodesta toiseen, mutta ensi-iltoja on tuodaan yleisölle säännöllisesti. Olemme käytännössä kaikkiruokaisia ja mittakaava voi olla mikä tahansa. Seuraamme mielellämme esimerkiksi tanssia, taikuutta, teatteria, komiikkaa, musikaaleja, sirkusta sekä myös niiden yhdistelmiä. Mojaven autiomaan viihdekeskittymän, Las Vegasin, showkirjo on herkullinen. Vaikka moni iso show onkin aina vuoden vaihteen tienoilla breikillä, ei tarjonnasta ole pulaa.

Cirque du Soleil -kokemusten keräililyä
Las Vegasin vierailuohjelmaamme kuului jälleen yksi Cirque du Soleilin show. Las Vegasin kasinoille on rakennettu koti seitsemälle Cirque du Soleilin suurproduktiolle, näytöksiä kullakin show'lla on yleensä kuutena iltana viikossa, kaksi joka ilta.

Joka viikko näihin näytöksiin myydään lähes 120 000 lippua. Osa tuotannoista on parasta suuren mittakaavan lavaviihdettä, mitä olemme milloinkaan nähneet. Jokaisella on omat suosikkinsa mutta yksi ylitse muiden omalla top 5 -listallamme on MGM Grand kasinolla jo vuodesta 2005 pyörinyt KÁ. Tämä kuvitteelliseen, aasialaiseen valtakuntaan sijoittuva, eeppinen sirkuksen, musiikin ja tekniikan saumattomasti ja käsittämättömän nerokkaasti yhdistävä suurteos oli mieltä järisyttävä kokemus. Kakkoseksi listallamme nousee Mirage -kasinolta löytyvä LOVE, joka on tribuutti The Beatlesin ainutlaatuiselle taipaleelle työläiskortteleista parrasvaloihin.

Cirque du Soleilin ulkomainos Aria -kasinolla

Viimeisin, marraskuussa Las Vegasissa ensi-iltansa saanut show on Aria -kasinolla pyörivä Zarkana, joka on itse asiassa alkuaan kiertueelle suunniteltu tuotanto. Zarkanan ohjaaja Francois Girard on Las Vegas Review Journalin haastattelussa sanonut shown olevan paluu Cirque du Soleilin juurille sekä akrobatianumeroiden puolesta, mutta myös siksi, että akrobaatit ovat pukeutuneet sirkusasuihin, eivät mielikuvitusmaailman otuksiksi. Jossain lehtiartikkelissa Zarkanan sanottiin puolestaan aloittaneen varieteen uuden ajan.

Kriittisiää äänenpainoja
Cirque du Soleil, tuo Kanadan sirkusjättiläinen, on etenkin viime vuosina saanut osakseen melkoisesti kritiikkiä. Sekä pitkäaikaisella kiinnityksellä tiettyyn paikkaan sovittuja että kiertueproduktioita hengästyttävällä tahdilla takonut paja ärsyttää toisia siksi, että kyseessä on erittäin tehokkaasti kaupallistettu koneisto. Kaikki eivät usko/näe tämän markkinatalouden ehdoilla elävän, suuren mittakaavan pienoismaailman sallivan taiteen, luovuuden, itsensä toteuttamisen, inhimillisyyden, vapauden ja sirkusperinteen sovittamista samaan osoitteeseen.

Emme ota tuohon kantaa suuntaan tai toiseen, mutta oikeastaan hyvin suoraan tähän kuitenkin liittyy se, että viime aikoina ehkäpä vielä voimakkaampi kritiikki, niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, on kohdistunut uusien produktioiden kokonaislaatuun. Vaikka yksittäiset sirkustaiteilijat ovat omalla alallaan taitavia, tekniikka nerokasta ja puvustus kutkuttavan oivaltavaa, on kokonaisuus muutamissa uudemmissa tuotannoissa roiskittu kasaan ilmeisellä kiireellä. Mukaan on otettu paljon sellaista höttöä täytemateriaalia, jonka läpi Cirque du Soleilin useampia, vaikuttavia ja muistijäljen jättäneitä tuotantoja kokeneet näkevät. Zarkanan edeltäjä Arian teatterissa oli Cirque du Soleilin Viva Elvis, joka oli kaikkien aikojen ensimmäinen floppi ja esitykset jouduttiin keskeyttämään. Sirkusosaajien sijaan lava täyttyi pääsääntöisesti tanssijoista ja laulajista. Näitä spektaakkeleja tullaan katsomaan sirkuksen takia ja siksi moni pettyi tai jätti enemmän musikaaliksi muodostuneen shown väliin. Saman suuntaista kritiikkiä on kuulunut Michael Jackson The Immortal World Tourin katsomossa istuneilta.

Katsoja, jolle tällainen show on ensimmäinen laatuaan ja joka ei ole ylipäätään nähnyt monipuolista sirkusosaamista aiemmin, voi kuitenkin olla hyvinkin vaikuttunut ihan pikkupalasina annostellusta sirkuksesta ja huikaisevasta multimediasta. Zarkanakin on varmasti monelle hieno elämys.

Zarkanassakin nähtiin upeita pukuja, tässä hämähäkkinainen

Taikuri joka kadotti juonen
Zarkana kertoo Zark-nimisestä taikurista, joka uskoo kadottaneensa kykynsä taikoa. Shown sirpaleinen tarina ei oikeastaan auennut meille lainkaan, Eurovision laulukilpailun karsintaa muistuttava musiikkipotpurri ei myöskään uponnut. Cirque du Soleilin ollessa kyseessä olemme mystisen ja unenomaisen musiikkimaailman kannattajia - makukysymys kai tämäkin. Tavallisesti Cirque du Soleil käyttää lauluissa kuvitteellista kieltä ja se on ollut aina kiehtova osa kokonaisuutta. Zarkana on kuitenkin alkuaan rakennettu englanninkielisille, juonta kuljettaville kappaleille ja nyt syystä tai toisesta kappaleet on vaihdettu kuvitteelliseen kieleen. Koska show on alkuaan rakennettu sellaiseksi, että juoni avautuu nimenomaan laulun sanojen kautta, tuntui tuo kielimaailman vaihtaminen huonota idealta.

Videoprojektiot olivat kyllä upeita, estradille saatiin niiden avulla ihmeellistä syvyyden tuntua ja kiemurtelevat jättiläiskäärmeet näyttivät hyvinkin eläviltä. Zarkana toi estradille monipuolisen kokoelman sirkuslajeja ja lukuisia taitavia, kansainvälisiä esiintyjiä. Näimme mm. käsilläseisontaa ja notkeusakrobatiaa, vaativaa ilma-akrobatiaa, hämmentävän isojen miesten akrobatisia pyramideja ja seitsemän pallon jongleerausta. Sirkuksessa tai varieteessa nämä numerot olisivat paremmin kotonaan, mutta Zarkanassa ne tuntuivat jotenkin silpulta. Mutta sehän ei ole esiintyjistä kiinni, käsikirjoitus vaan sattuu olemaan täynnä irrallista tavaraa.

Zarkanassa nähtiin mm. vaativaa käsilläseisontaa 

Kun sitten aloimme olla ärsyyntyneitä olemattomasta juonikuviosta, alkoivat töppäilyt: Valitsemassamme iltanäytöksessä esiintyjien keskittyminen herpaantui tavattoman monta kertaa. Jonglöörien pallot lentelivät mihin sattuu, trapetsilta tippuili useampikin artisti. Ja nämä tippumiset eivät kuuluneet juonikuvioon, ohjelman virallisista "pölhöilyosuuksista" vastasivat lavan reunalla haahuilleet klovnihahmot. Yksi näytöksen numeroista toi lavalle aidosti sitä taikaa, jota taikurista kertovalta Zarkanalta odotimme. Zarkanan ainutkertaisin yksittäinen numero oli hiekkamaalari Vira Sivirotkinan (ei-niin-sirkustyyppinen) osuus, jota yleisö seuraa estradin yläpuolelle  heijastettuna: selvännäkijäksi pukeutunut Sivirotkina valuttaa hiekkaa sormiensa läpi valopöydälle loihtien toinen toistaan hienompia kuvia, jotka hän pyyhkäisee pois synnyttäen samalla jälleen uusia kuvioita. (Tähän taitoon voi törmätä mm. Intiassa, jossa hiekkamaalausta kutsutaan nimellä Rangoli).

Toivomme, että Cirque du Soleil kuuntelee tulevaisuudessa sekä esiintyjiään että yleisöään ja luo eri kokoisille estradeille sopivia kokonaisuuksia, mutta silloin myös markkinoinnissaan tuo selkeästi esiin produktioiden eron. Ei saa viedä mattoa esiintyjien alta karkoittamalla yleisöt!

Lippu korkealle, suomalaiset osaajat
Olemme ylpeitä suomalaisesta sirkuksen ja muun lavaviihteen nuoresta osaamisesta, monista vuosien varrella Turun Tähti -loppukilpailussa nähdyistä numeroista olemme olleet paljon vaikuttuneimpia, kuin nyt näkemästämme suurproduktiosta. Wow!

Ammattilaishaastattelu: Juha Kurvinen

Haastattelussa viihde- ja extremejonglööri Juha Kurvinen

Yli 2000 shown kokemuksella viihde- ja extreme-jonglööri  Juha ”CrazyFinn” Kurvinen on lavaviihteen ammattilainen, jolla on varmasti toimivia ehdotuksia ja vinkkejä siihen, miten yksittäinen numero tai kokonainen lavashow kannattaa rakentaa. Kurvinen on mieltynyt varsin erikoisilla asioilla temppuiluun, ilmassa lentävät mm. kännykät, kaljatuopit sekä jopa käynnissä oleva moottorisaha. Lukuisia kertoja palkittu show eri muodoissaan on nähty kotimaan monipuolisten estradien lisäksi mm. Lontoossa, Moskovassa, Las Vegasissa, Saint Tropezissa ja jopa Pohjois-Koreassa!

Juha Kurvinen jonglööraa vaikka tyhjillä pulloilla

Moi Juha! Hienoa, että lupauduit kertoilemaan urastasi ja antamaan ammattilaisen vinkkejä Turun Tähti –kisaan valmistautujille ja muille lavaviihteen maailmaan tähtääville!

Minusta tulee isona.. Ihan kaikissa perheissä ei esiintyjäksi haluava lapsi saa varauksetonta kannustusta. Koska sinä tiesit haluavasi olla esiintyvä taiteilija ja koska esiinnyit ekaa kertaa yleisölle?
Aivan kaikki lähipiirissäni eivät voineet hyväksyä sitä, kun 13-vuotiaana ilmoitin suureen ääneen, että siirryn eläkeelle jo nyt ja alan jo nyt tekemään sitä mistä unelmoin, enkä sitten vasta 65-vuotiaana. Vanhempani veivät minut sirkukeen jo ennen kouluikää ja ihannoin suuresti sirkustaiteilijoita. 

Kerran kokeilin kolmen pallon perusheittoa kuin ohimennen, ja opin sen siltä seisomalta. Innostuin niin paljon, etten muuta seuraavina vuosina tehnytkään: harjoittelin fanaattisesti ja esittelin oppimiani temppuja kavereilleni.
 
Ammatinvalintani olikin monille sokki, koska suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan enemmän lääkäreitä ja lakimiehiä kuin taiteilijoita. Nyt 2000 keikkaa myöhemmin vanhempani jo vähän ymmärtävät uraani, mutta silti silloin tällöin joku kysyy huolestuneena: ”Onko ollut tarpeeksi keikkaa?”

Ekan keikan heitin vuoden harjoittelun jälkeen 14-vuotiaana Inkoossa 50-vuotisjuhlassa. Oli menossa pahin pikkujouluhässäkkä ja harjoitellessani takahuoneessa illan bändin rumpali kysyi: ”Onko ollut paljon keikkaa?” ”Ihan perkeleesti”, vastasin tärisevin käsin. Keikka meni hyvin ja synttärisanakari ojensi minulle takahuoneessa 500 markan setelin vaikka keikkapalkkiosta ei oltu sovittu mitään. Näin hauska homma ja tästä maksetaan rahaakin. Uravalinta oli siis selvä.

Mistä ammensit ensimmäiset oppisi? Kuka oli tuolloin esikuvasi?

Kun aloitin vuonna 1988 Suomessa ei ollut vielä kovinkaan montaa sirkuskoulua. Niimpä olinkin kirjojen ja videoiden varassa. Ensin kolusin läpi kaikki kirjaston jonglöörikirjat, joita oli siis vain se yksi kappale, jossa mestarijonglööri Björn ”Henrico” Gammalls opetti jongleerauksen perustemppuja. Hän oli esiintynyt ympäri maailmaa ja Henricosta tuli esikuvani. Sen jälkeen tilasin ulkomailta kaikki mahdolliset VHS-kasetit, mutta pääasiana pidin kuitenkin omaa mielikuvitusta ja temppujen kokeilua ystävien keskuudessa. Myöhemmin menin Linnanmäen sirkuskouluun, jossa tapasin ammattilaisia, joiden avulla pystyin aloittamaan keikkailun jo todella nuorena. Murrosiässä minulle ei enää tarvinnut maksaa viikkorahaa, koska tienasin hyvin esiintymällä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.

Sinut tunnetaan nimenomaan huimapäisenä jonglöörinä. Onko jonglööraus ollut alusta asti sinun juttusi vai oletko treenannut välillä tosissaan jotain muutakin?

Linnanmäen sirkuskoulun harjoituksissa oli kyllä todella notkeita ja kauniita akrobatian harrastajia, mutta huomasin nopeasti, ettei akrobatia ollut minun juttuni. Sitä paitsi tyttöjä sai paremmin jonglööritempuilla. Kuka nyt jonglööriä ja hauskoja temppuja vihaisi. Niinpä päätin pysyä omassa lajissani.

Jongleerauksen lisäksi taikatemput ovat aina kiinnostaneet, mutta enemmän ilmiönä ei harjoitusmielessä. Toisaalta, olen keikoillani tavannut kymmeniä ammattitaikureita, jotka ovat opettaneet takahuoneessa salaisuuksiaan ja joskus näytän oppimiani temppuja baarissa. Kaikista huikein temppu minkä silti osaan, on isoäitini opettama kolikkotemppu neljäällä isolla kolikolla, jotka vaihtavat käsissä paikkaa. Tätä temppua eivät osaa monet ammattilaisetkaan, koska sitä ei opeteta taikakirjoissa.

Millaista koulutusta olet saanut ja miten tärkeänä pidät muodollista koulutusta?

Linnanmäen sirkuskoulun lisäksi olen saanut oppia toisilta jonglööreiltä, se on ollut erittäin tärkeää. Kun olin 16-vuotias Linnanmäen päälavalle tuli esiintymään maailman nopein jonglööri Wally Easwood Las Vegasista, joka opetti minua kahden viikon ajan. Wallyn opit saivat minut tajuamaan, etta haluan olla tempojonglööri ja amerikkalaisen tyylisuunnan kannattaja. Venäläisessä tyylisuunnassa heitellään mahdollisimman monella välineellä samanaikaisesti, mutta jenkkityyli korostaa hienoja temppuja mahdollisimmaan vähällä välineistöllä. Wallyn oppien jälkeen kehitin oman tyylisuuntani ja ohjelmistooni tuli mm. jo legendaarinen jonglööri Seppo Leivon kehittämä suomalainen oluttuoppitemppu 1940-luvulta, josta kehittelin oman version.

Muodollinen koulutus on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tarvitaan perustaidot, mutta toisaalta kun katson nykypäivän jonglöörejä, niin kaikki näyttävät loppuunkuluneita samoja vanhoja temppuja. Kukaan ei oikein keksi enää mitään omaa materiaalia vaan kaikki kopioidaan surutta. Vasta vähän aikaa sitten sain huomata, että eräs suomalainen kollegani oli kopioinut törkeästi kaksi omaa temppuani, jotka olin itse kehittänyt.

Mitä järkeä on siis harjoitella vuosikausia temppuja, joita joku on jo aikasemmin tehnyt. Siksi kannustankin luovuuteen, omaperäisyyteen ja uusiin ideoihin oli taiteenlaji sitten mikä hyvänsä. Se on tie menestykseen.

Juha "CrazyFinn" Kurvinen tunnetaan myös Las Vegasissa

Koska ammattilaisurasi starttasi?

Esiinnyin aktiivisesti 14-vuotiaasta saakka, kunnes armeja katkaisi uran. Armeijan jälkeen vuonna 1996 päätin ryhtyä täysipäiväiseksi viihdetaiteilijaksi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Näin jälkeenpäin ajateltuna tein oikean päätöksen. En päivääkään vaihtaisi pois, sen verran ikimuistoisia kokemuksia ura on tarjonnut Suomessa ja ulkomailla. Mielluummin olen vapaa ja boheemi taiteilija, kun istun 8-16 toimistossa odottaen viikonloppua.

Millainen merkitys viihdealan kilpailuilla mielestäsi on lavaviihteen maailmassa?

Nykypäivänä todella suuri. Silloin, kun itse aloitin ei ollut Talentteja sun muita. Lähinnä oli joitakin nuorison taidetapahtumia ja niissäkin menestyin kiitettävästi, mutta kilpailuista ei saanut muuta medianäkyvyyttä kuin ehkä kaksi riviä paikallisessa sanomalehdessä. Nykyään voi helposti uniikilla taidolla pongahtaa koko kansan tietoisuuteen yhdessä illassa. Kilpailut ovat mielesäni terve ilmiö, jotka kannustavat osanottajia parempiin suorituksiin. Samalla saa arvokasta esiintymiskokemusta.

Millaista on mielestäsi paras palaute ja keneltä sitä esiintyvänä taiteilijana eniten toivot?

Yleisöä varten esiinnytään ja paras palaute tulee suoraan yleisöltä kesken esityksen joko hurjina tapautuksina tai huutoina. Ja kun on loppukumarruksen aika ja porukka on aivan villinä, se on se paras palkka jonka tästä työstä saa. Ei sen takia, että haluisi olla muitten ylistettävänä, vaan sen takia, että tajuaa antaneensa yleisölle unohtumattoman elämyksen josta se nauttii täysin siemauksin.

Yleisön reaktioiden lisäksi tietenkin lämmittää, kun keikan jälkeen joku ammattilainen tulee takahuoneeseen kertomaan oman näkemyksensä.

Mistä saat inspiraatiota ja mikä saa sinut jaksamaan?

Inspiraatiota saan oikeastaan jokaisesta keikasta erikseen. Jokainen keikka on kuin pieni seikkailu. Matkustetaan jollekkin toiselle paikkakunnalle ja tavataan uusia ihmisiä. Ja sitten onnistuneen keikan jälkeen on onnellinen olo. Jaksamaan minut saa yleisö ja heidän reaktionsa.
Monesti ajatellaan, että esiintyvän taiteilijan elämä on yhtä ruusuilla tanssimista. Mutta raskaita aikoja on myös. Joskus ainainen reissaaminen ottaa voimille, kun se ja kaikki muukin taustatyö on 99% työstä. Monesti yksi keikka vaatii kahden päivän täysimittaisen työn. Usein tätä ei ajatella vaan luullaan, että esiintyjän työ on ainostaan lavalla nähty esitys. Jotenkin keikkapaikalle on kuitenkin päästävä ja on tehtävä valo- ja äänitarkistukset jne.

Silti, kun on pari päivää ollut kotona, veri alkaa taas vetämään tien päälle. Siitä saa elämäniloa ja energiaa.


Keikkailet ahkerasti, onko sinulla aikaa muille kiinnostaville projekteille?

Keikkailun vastapainona pelaan biljardia ja Texas hold'em -pokeria sekä livenä että verkossa. Ne ovat hyviä keinoja saada ajatukset pois töistä. Rakkain harrastukseni tällä hetkellä on kuitenkin kirjoittaminen. Sitä olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 2007 lähtien lähinnä kirjaamalla mielenkiintoisimpia keikkamuistoja ylös.

Tänä vuonna harrastus otti huiman harppauksen, kun sain kustannussopimuksen Kustannusosakeyhtiö Revontulen kanssa. Niinpä esikoisteokseni Sirkus Pjongjang - Keikka Pohjois-Koreaan tulee painosta ulos 15.3.2013. Kirja on tositarina ja se kertoo 7 hengen suomalaisdelegaation matkasta maailman suljetuimpaan valtioon. Teimme keikan presidentti Kim Il-Sungin syntymäpäivillä taikuri Jori A. Kopposen kanssa vuonna 2004 ja mukaamme oli kahden tanssijan ja yhden avustajan lisäsäksi soluttautunut Suomen Kuvalehden reportteri ja yksityinen dokumenttikuvaaja. He olivat solutautujia, koska maahan on toimittajilta ehdottomasti pääsy kielletty.

Kirjassa tulee olemaan noin 194 sivua ja nelisenkymmentä valokuvaa. Kustantaja kertoi, että noin 1% ehdotetuista kässäreistä menee läpi. Jonkinlaiset julkkaribileet on siis tiedossa! Julkkarikemuja odotellessa kirjoitan parhaillaan toista teosta nimeltään Ystäväni Moottorisaha - Tositarinoita leipätyöstä.

Turun Tähti –kilpailu on lavaviihteen monialakilpailu niille, jotka ovat vasta matkalla kohti päätoimista ammattilaismaailmaa. Kilpailun osakilpailut (joista kumpaisestakin nostetaan esiintyjiä loppukilpailuun) ja loppukilpailu järjestetään Night Club Marilynissä, Turussa. Kilpailunumero saa olla kolmen minuutin pituinen ja kisaa seuraamassa on yökerhoyleisöä sekä erilaisista viihteen parissa työtään tekevistä ammattilaisista koostuva tuomaristo. Monialakilpailu on luonteeltaan sellainen, ettei esityksiä voida tietenkään verrata suoraan keskenään. Tuomariston kullekin kilpailunumerolle erilaisista ansioista antamien pisteiden perusteella määräytyy lopulta se, miten kilpailunumero sijoittuu. Kilpailijoiden on mahdollista esittää eri ohjelma osakilpailussa ja loppukilpailussa.

Näiden faktojen pohjalta, millaisia asioita kisaan mukaan lähtevien kannattaa mielestäsi huomioida

a)            Kilpailunumeron/numeroiden sisällön suunnittelussa

Kun suunnitellaan esityksen sisältöä kannattaa aina pitää mielessä esityksen dramaturginen kaari. Jokaisessa esityksessä tulisi olla alku, keskikohta ja loppu. Numero tulisi rakentaa niin, että taitotaso ja jännitysmomentti kasvaa kokoajan. On syytä myös kiinnittää huomio erityisesti alkuun, niihin ensimmäisiin 10 sekuntiin kun esitys alkaa, koska silloin esiintyjä ja esitys ”myydään” yleisölle. Silloin kannattaa tehdä jotakin poikkeuksellista ja hienoa. Siitä show eteenpäin nousevalla kaarella niin, että loppuun sijoittuu esityksen kliimaksi.

b)            Musiikkivalinnoissa
Ei kannata aina turvautua pelkkään hittikavalkadiin. Joku omaleimainen ja originelli taustamusiikki voi toimia paljon paremmin. Musiikin tehtävä on tukea lavalla tapahtuvaa toimintaa, ei syödä sitä. Itselläni on showssa 7 eri miksattua biisiä, yksi kullekkin osiolle niin, että siitä tulee hyvä yhtenäinen kokonaisuus.

c)            Puvustuksessa ja muussa rekvisiitassa
Puvustus ja rekvisiitta on tärkeässä asemassa, mutta ei ollenkaan se tärkein. Voisi sanoa lyhyesti, että mitä huonommat taidot ja kyvyt sitä enemmän glitteriä ja tehostusta tarvitaan ympärille peittämään todellinen taitotaso. Olen nähnyt kymmeniä esityksiä, joissa on huikaisevat asut, rekvisiitat ja musiikit, mutta ei ollenkaan sitä tärkeintä: taitoa. Voisikin sanoa niin, että jos on talenttia niin ei tarvitse megalomaanista sirkusta ympärilleen.

Silloin kun itse alotin urani, kiinnitin asuihin ja rekvisiittaan liikaakin huomiota. Teetin kaikki puvut ammattilaisella ja kaiken täytyi olla glitteriä. Minut herätti erään huippuammattilaisen lausahdus: ”Heitä glitterit menemään ja pukeudu normaalisti, silloin temppusi näkyvät paremmin eivätkä ole joulukuusen peitossa.” Poikkeuksena tietenkin Drag Queen -esitykset, joissa asut ja hahmot ovat pääosassa. Niissä glitter on enemmän kuin oikeutettua. Korostan kuitenkin sitä, että näissä asioissa jokaisen on luotava oma tyylinsä.

d)            Kilpailunumeron harjoittelussa

Harjoitteluhan on se tärkein. Ilman stä ei ole talenttia. Itse harjoittelin lähes 10 vuotta yhteen menoon päivittäin ennen kuin kunnon tulokset vasta alkoivat näkyä. Harjoittelun lisäksi olisi kerättävä mahdollisimman paljon kokemusta esiintymisistä elävän yleisön edessä, koska silloin tottuu esiintymistilanteeseen aikä mene kipsiin. Olen nähnty monia teknisesti huikaisevia jonglöörejä harjoituksissa, mutta kun he ovat menneet lavalle, he ovat jonglöörikielellä ”ryömijöitä”, koska konttaavat välineistänsä perässä esiintymisjännityksestä johtuen.

Jännityksestä pääsee eroon toistojen avulla ja visualisoimalla. Itsellä on tapana ennen vaativia keikkoja visualisoida koko juttu läpi mielessä aivan kuin huippu-urheilijat. Sitten, kun menee lavalle, tilanne onkin tuttu eikä jännitä niin paljon enää. Itsenäni jännittää vieläkin ennen jokaista keikkaa, koska jonglööriesityksessä on niin monta seikkaa, jotka voivat mennä pieleen esityksen aikana. Jännitys kuitenkin aina laukeaa ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, jonka jälkeen annan mennä rennosti, mutta täysillä.

Hyvä apuväline harjoittelussa on myös peilin käyttö. Voit myös videoida esityksen, jolloin näet mitä voisi kehittää.

Miten kirkas kraka esityksessä voi olla?

Turun Tähti voittajassa/voittajissa on aina ollut mieletön lavakarisma. Voiko lavasäteilyä oppia?

Uskon, että tiettyyn pisteeseen asti esiintymistä voi opetella, ja kannataakin. Mutta samalla uskon ja tiedän, että lavakarismaa ei voi harjoitella tai ostaa mistään kaupasta maailmassa. Se on synnynnäistä, se on geeneissä tai jossakin Se on mystinen juttu ja tästä ollaan monien ammattilaisten kanssa juteltu ja ihmetellään, kun joillakin sitä on ja joillakin ei. Kai karisma on sitä, että uskaltaa lavalla olla oma itsensä ilman tennäistyyttä. Eli ihan hyvä, että edes joku asia pysyy tässä tiedon maailmassa mysteerinä.

Tsemppiä kaikille kilpailijoille ja toivottavasti vinkeistä on hyötyä!

T: Juha      Juha Kurvisen nettisivuille