Huomenna pe 8.11.2013 Night Club Vegasissa järjestettävä Turku Fashion -hyväntekeväisyysgaala kerää varoja Ylen Hyvä säätiön Nenäpäiväkampanjalle, kuten niin monena vuonna aiemminkin.
Talven ja pikkujoukauden säkenöivää muotia esittelevät niin catwalkilla asteluun tottuneet mallit kuin turkulaiset viihteen ja vaikuttamisen ammattilaisetkin.
Iloksemme lavalla nähdään myös Turun Tähti 2013, nunchakumaster Tatu Kalliomäki sekä liuta muita finaalista tuttuja osaajia.
Lisää tietoa Nenäpäivästä täällä
ja video aiemmasta Turku Fashion -tapahtumasta ohessa
Suomen vanhin, vuodesta 1999 järjestetty lavaviihteen monialakilpailu ei vielä päätyökseen esiintyville osaajille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun Tähti 2013. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Tatu Kalliomäki Turun Tähti 2013!
Varhain lauantaiaamuna paljastettiin jännittävääkin jännittävämmän Turun Tähti 2013 mittelön tulokset: kaikista upeista, vaikuttavista numeroista ammattituomariston ääniä sai eniten puolelleen omintakeisen ja teknisesti hiotun numeron lavalle marssittanut Tatu Kalliomäki. Tuore Turun Tähti 2013 voitti mm. 2000 Euron stipendin.
Viisitoistavuotiaasta nunchakuilla temppuillut insinööriopiskelija oli onnistunut yhdistämään näppäryyden, näyttävyyden ja vauhdin menevään musiikkiin, kokonaisuus sai sekä yleisön että tuomariston innostumaan näkemästään.
Kalliomäki on nunchakujen kanssa lavalla luonteva, päivittäinen 1-3 tunnin treenaus näkyi suorituksen tässäkin puolessa. Useat tuomarit olivat aidosti hämmästyneitä siitä, ettei Kalliomäellä ole pohjalla esim. sirkuskoulutusta, tämän tyyppisen viihteenlajin taustalta kun saattaisi löytyä jonglöörauskoulutusta tms.
Yleisön myrskyisät suosionosoitukset ja Yleisönsuosikki -tittelin voitti viehkeä burlesque artisti Lilith Lace. Suomessa vasta viime vuosina suuremmalle yleisölle tutuksi tullut lavaviihteen laji herätti valtavaa kiinnostusta. Turun Tähti -kilpailun yksi päätavoitteita on aina ollut saada levitettyä tietoa erilaisista lavaviihteen lajeista ja nyt ensi kertaa burleskia kisaan tuonut Lilith Lace teki lajilleen suuren palveluksen!
Poikkeuksellista tämän vuoden kilpailussa oli se, että Card Brothers - taikuriduoa lukuunottamatta kilpailuun ei osallistunut yhtään ryhmää, Turun Tähti 2013 -voitosta kisattiin sooloinumeroilla. Vierailevina tuomareina vaikuttivat loppukilpailussa mm. extremejonglööri Juha "CrazyFinn" Kurvinen sekä elokuvakriitikko ja kulttuurintuntija Jukka "Smack the Jack" Savolainen. Kilpailun juonsi Tony Hällfors.
Lisää kisakuvia tulossa myöhemmin lauantaina.
Turun Sanomien su 28.4.2013 kulttuurisivuilla lisää juttua Turun Tähti 2013 -kilpailusta, tulossa myös videokoosteita sekä haastatteluja.
![]() |
| Turun Tähti 2013, Tatu Kalliomäki & Yleisönsuosikki Lilith Lace |

maanantai 11. maaliskuuta 2013
Turun Tähti -blogi vierailulla Sirkusteltalla
Sirkusteltta -blogi on sirkusnälkäisen ja -janoisen aarreaitta. Kotimaisen sekä kansainvälisen sirkusmaailman nykypäivää ja menneisyyttä, arkea ja juhlaa esiin tuova blogi on hieno kunnianosoitus sirkuslaisille. Kari Niemisen vuosien aikana kerryttämä sekä sirkuslaisten blogin käyttöön antama kuvamateriaali yhdistyy monipuoliseen sirkustietouteen, esiintyjäkuvauksiin ja kertomuksiin niistä hetkistä, joita Nieminen on rakkaan harrastuksensa parissa viettänyt. Niemisen blogissa on kutkuttavan hauskoja postauksia, esimerkisi Sirkuskamelien katoaminen sai aamukaffet väärään kurkkuun.
Turun Tähti -kilpailussa on nähty vuosien varrella useita tämän päivän sirkusammattilaisia ja muita lavaviihteen osaajia, joiden erityisosaaminen sopisi hienosti myös raidallisen sirkusteltan parrasvaloihin. Sirkusteltta -blogissakin on kuultu Suomen vanhimmasta, ei-päätyökseen esiintyvien artistien lavaviihteen monialakisasta ja Turun Tähti -kisa pääsi näkymään hyvään seuraan, sirkusmaailmasta kertovien postausten joukkoon nimittäin. Kurkkaa, mille näyttävät vierailevina Sirkusteltta-tähtinä Turun Tähti 2008 klovni Pekka Laamanen ja Turun Tähti 2011 taikuri Max Fredriksson täällä.
Jos et ole itse esiintyjätyyppiä, mutta kamera pysyy kädessä ja sirkusmaailmasta kuvien kerryttäminen tuntuu luontevalta, tsekkaa Sirkusteltta-blogin Sirkus-valokuvauskilpailusta kertova postaus ja osallistu kansainväliseen kuvauskilpailuun. Muikeita palkintoja!
Terveisiä Sirkustelttaan Lumisesta Turusta!

| Turun Tähti 2010 finalistit, pariakrobaatit Jutta & Helena treenaavat |
Jos et ole itse esiintyjätyyppiä, mutta kamera pysyy kädessä ja sirkusmaailmasta kuvien kerryttäminen tuntuu luontevalta, tsekkaa Sirkusteltta-blogin Sirkus-valokuvauskilpailusta kertova postaus ja osallistu kansainväliseen kuvauskilpailuun. Muikeita palkintoja!
Terveisiä Sirkustelttaan Lumisesta Turusta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)