perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tatu Kalliomäki, nunchakujen kesyttäjä

Tatu Kalliomäki toi Turun Tähti 2013 -kilpailuun lajin, jota kisassa ei oltu milloinkaan aiemmin nähty. Ja se kannatti, sillä nunchakutaituroinnillaan Tatu Kalliomäki nappasi kisavoiton ja Turun Tähti 2013 -tittelin. Nyt Tatu valottaa lajivalintansa taustoja, kertoo virstanpylväistään, harjoittelustaan, suunnitelmistaan ja haaveistaan. Jutun kuvat ovat Tatu Kalliomäen albumista. 

Lajivalinnastani 

Nunchaku on vanha itämainen ase, jota käytettiin Okinawan saarella 1600-luvusta lähtien itsepuolustukseen. Nunchaku oli aseena tuntematon pitkään, kunnes 1970-luvulla Bruce Lee teki sen tunnetuksi elokuvissaan Fist of Fury, Game of Death, Way of the Dragon ja Enter the Dragon. Nämä elokuvat nostattivat nunchakun suosiota räjähdysmäisesti tehden siitä ikonisen itsepuolustusaseen. Myöhemmin elokuvien innoittaman muodostui laji, jossa nunchakua käsitellään enemmänkin temppuiluvälineenä, eikä niinkään aseena. Päätavoite nunchaku freestylessä on siis liikkeiden näyttävyys, eikä otteleminen tai itsepuolustus. 

Itse hurahdin nunchakujen pariin katsomalla liikaa Jackie Chan elokuvia ja muutenkin olin todella kiinnostunut taistelulajeista, itse harrastin tuolloin Karatea ja Han Moo Do:a. Ikävä kyllä ilman potkiminen ja otteleminen ei tuntunut olevan täysin minun juttuni, joten päätin tilata 14 vuotiaana ensimmäiset nunchakuni, vuosi taisi olla 2007. Saatuani nunchakut aloin heti harjoittelemaan, enkä älynnyt lopettaa ajoissa, nyt olenkin nunchaku freestylen hallitseva Euroopan mestari!

Skills!

Oma tieni 

Nunchakun freestyle taitoni kasvoivat huimaa vauhtia ja vuonna 2012 temput alkoivat olla jo sen verran näyttäviä, että sijoituin neljänneksi kansainvälisessä nunchaku video kisassa. Videosta saaman positiivisen palautteen ansiosta, minulle heräsi halu esiintyä livenä oikealle yleisölle. Tälle sain mahdollisuuden 2013 vuonna pidettävissä Turun Tähti kisoissa. Kisoihin ilmoittautuessa en juuri osannut ajatella lajini viihde potentiaalia tai muutenkaan miten kisa voisi vaikuttaa elämääni. 

Voitettuani kisan oli kuitenkin selvää, että esiintyminen on minun juttuni ja haluan tehdä sitä ammatikseni. Ongelmaksi tosin muodostui kuka haluaisi ostaa 3-5 minuutin mittaisen nunchaku performanssin, ei varmaan kovin moni. Toinen ongelma oli myös se että nunchaku freestyle on lajina tuntematon, eli sitä olisi vaikeahko markkinoida ja myydä. Näihin ongelmiin olen lähtenyt hakemaan ratkaisua, kun olen tehnyt uutta showtani. Sen teko on vielä kesken, mutta tarkoitus olisi saada show myytävään kuntoon viimeistään tämä vuoden syksyksi.

Turun Tähti 2013 finaalissa


Esiintyjäesikuvani/idolini

Minulla on nunchaku taitajiin ja taistelulajeihin liittyen todella paljon esikuvia, joista suurimmat, ovat ehdottomasti Bruce Lee ja Jackie Chan. Show puolelta kovimmat jätkät ovat taikurit the Amazing Johnathan, Evgeniy Voronin ja jonglööri Michael Davis.

Miten harjoittelen

Kesäisin harjoitteluni pääpaino on ollut uusien nunchaku tekniikoiden keksimisessä ja vanhojen combojen hiomisessa. Kesäisin heiluttelen nunchakuja noin 1-4 tuntia päivässä. Harjoittelen kesällä nimenomaan tilaa vaativia nunchaku tekniikoita, koska silloin minulla on käytettävissäni iso lato. Talvella ladon ollessa kylmä harjoittelen sisällä vähän tilaa vaativia nunchaku tekniikoita ja teen muita showhun liittyviä asioita, kuten käsikirjoitan. Tänä talvena pääpaino on ollut lähes täysin käsikirjoittamisessa.

EM-kisoissa Hollannissa 2015


Tavoitteeni lajini parissa

Nunchaku Freestylessä urheilulajina haluan voittaa sekä WNA, että NIA liittojen maailmanmestaruudet. Minulla on jo WNA liiton Euroopan mestaruus ja seuraava askel olisi voittaa saman liiton vuonna 2017 pitämät maailmanmestaruuskisat. NIA:n mestaruuskisat katson sitten myöhemmin.

Shown puolesta suurin tavoitteeni olisi se, että voisin esiintyä ammatikseni. Kisojen puolesta haluaisin voittaa Kouvolassa pidettävät Viihdeohjelmien suomenmestaruuskisat.

Huippuhetket oman lajini parissa

Nunchaku Freestylessä urheilulajina huippuhetkeni on vuoden 2015 Euroopan mestaruuden voitto Hollannissa. Saapuessani kisapaikalle olin kovin tuntematon enkä aiheuttanut suurta kiinnostusta, lähtiessäni kisapaikalta yleisössä ihmeteltiin ääneen:”Who is this Finnish guy, who comes here and wins the whole thing”.

Show ja viihde mielessä ehdoton huippuhetkeni on Turun Tähti kilpailun voitto. Se oli kisa joka todisti, että minulla voisi olla potentiaalia ammattimaisena esiintyjänä. 

EM-kultamitalisti 2015


Paikka, jossa haluaisin päästä esiintymään ja miksi

Ehdottomasti Las Vegas, se on lavaviihteen Mekka!

Mistä ammennan ideoita

YouTube on ehdottomasti suurin ulkoinen ideoiden ammennus kanava. Se on täynnä nunchaku freestyle opetusvideoita, joita tuli hyvinkin paljon katsottua nuorempana. Koko perusosaamiseni nunchaku freestylessä perustuu katsomiini opetusvideoihin. Nykyään tosin olen jo niin hyvä, että uudet temput keksin omasta päästäni tai mentorini Joris van den Berg (kuvassa) ohjastamana. Joris valmensi minua puolen vuoden ajan ollessani vaihto-opiskelemassa Hollannissa, nyt hän lähettää minulle nunchaku videoita whatsappin välityksellä opeteltavaksi. Hän on itse nunchaku freestylen maailmanmestari ja nelinkertainen Euroopan mestari. 

Show mielessä saan paljon vaikutteita muiden esityksistä, katson lähinnä ammatti taikureiden, jonglööreiden ja koomikoiden esityksiä. Koitan ymmärtää mitä he tekevät oikein lavalla ja mitä minä voisin oppia heiltä. Vaikka olen ottanut paljon vaikutteita muiden esityksistä, niin tuleva showni on kuitenkin omaperäinen ja minun näköiseni. Vastustan toisten ideoiden kopiointia.   

Tatu ja Joris van den Berg


Vinkkejä ramppikuumeen taltuttamiseen

Helpoin tapa taitaa olla, että on treenannut riittävästi ennen esitystä. Toinen hyvä tapa on, että koittaa olla mahdollisimman läsnä tässä hetkessä ja ymmärtää sen, että jännittäminen on hyvä asia. Jännittäminen tarkoittaa sitä, että kunnioitat yleisöä.   

Miksi Turun Tähti –kilpailuun kannattaa lähteä mukaan

Turun Tähti kisat on ainutlaatuinen mahdollisuus saada esiintymiskokemusta. Kisoissa on mahdollisuus myös tutustua muihin artisteihin ja showbisneksen tausta vaikuttajiin. Tietenkin voittajalle on luvassa mainetta ja mammonaa.



maanantai 7. maaliskuuta 2016

Mitä Turun Tähdille kuuluu - pikatsekkaus

Mitäpä kuuluu takavuosien Turun Tähti -voittajille? Seuraamme Tähtien liikkeitä säännöllisesti ja meistä on aina myös mukavaa treffata näitä tyyppejä, kun he näille nurkille osuvat. Sosiaalisen median kautta voi myös nähdä melko ajantasaisesti, mitä osaajamme kulloinkin puuhaavat. Pikainen kartoitus tuotti muutamista artisteistamme seuraavia tuloksia:

Hallitseva Turun Tähti 2015, akrobaatti Noora Wendelius opettaa sirkusta & keikkailee. Voitolla Yöhön -ohjelmassa hän opetti Petri Nygårdille cyr-renkaalla temppuilua. Helmikuussa Nooran osaamista nähtiin Turun Taideakatemian sirkuslaisten open stage Torakkaillassa.

Turun Tähti 2013, Nunchaku Freestyler Tatu Kalliomäki treenaa ja opiskelee Turussa (Niin ja kesäkuussa 2015 herra voitti lajissaan EM-kultaa!).

Taikuri Max Fredriksson voitti Turun Tähti -kilpailun vuonna 2011 ja reissaa tällä hetkellä pitkin poikin Aasiaa kaveriporukalla.

2010 kilpailussa Turun Tähti -tittelin voitti ilma-akrobaatti Sanni Sarlin-Takayama, joka tätä nykyä työskentelee sirkusammattilaisena miehensä Kaiton kanssa. Sirkusammattilaiset viettivät juuri viikon residenssitaiteilijoina Kanneltalossa pääkaupunkiseudulla. Maaliskuussa Sanni suuntaa Los Angelesiin vuotuisille HoopUrbia -festivaaleille.

Vuoden 2003 kilpailusta tähteyteen ponnahtanut ja yksi Suomen eniten keikkailevista lavaviihteen artisteista, Marko Vainio eli mies Divet Show'n taustalla on mennyt Down Under. Divetin matkakohteina ovat Aussit & Uusi-Seelanti, joissa hän Instagramin @markovainio  perusteella on ammentanut sekä ideoita esityksiinsä, tavannut kollegoita että rentoutunut auton ratissa maisemia katsellen kaupungista toiseen reissatessaan.

Vuoden 2017 Turun Tähti -kilpailun osakilpailupäivämäärät julkaistaan viikolla 10/2016!

Ilma-akrobaatti Sanni Sarlin, TT 2010



lauantai 1. elokuuta 2015

Alkusoitto 

Kevättalvi 2015. Cyr-rengas pyörähtää liikkeelle hallitusti, akrobaatti Noora Wendelius lisää välineensä vauhtia ja on pian mukana villissä kieputuksessa. Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian valmistuvan vuosikurssin osaaja on ilmoittautunut alustavasti Turun Tähti 2015 –kilpailuun.

Suomen vanhimpaan lavaviihteen monialakilpailuun on vuosien varrella ottanut osaa lukuisia huikeita sirkuslaisia, voiton on vienyt mm. Klovni Pekka Laamanen ja ilma-akrobaatti Sanni Sarlin-Takayama. Taso tulee tänäkin vuonna olemaan kova. Kisassa on jo mukana muitakin viimeisen vuosikurssin sirkuslaisia testaamassa omaa numeroaan, tuomassa esiin omaa osaamistaan ja tavoittelemassa 2500 euron pääpalkintoa sekä Turun Tähti 2015 –titteliä.

Ennen ilmoittautumisensa vahvistamista Cyr-akrobaatin on kuitenkin testattava, soveltuuko tila Cyr-renkaalla taiteiluun. Akrobaatti ja rengas pyörivät parketilla ja hieman aikaa tilaa mittailtuaan Wendelius tekee päätöksen vahvistaa kilpailuosallistumisensa. Game on!

(Kuva: Marco Hakala)

Tuomariston yksimielinen päätös

Turun Tähti 2015 –kilpailu käytiin osakilpailuineen ja finaaleineen huhtikuussa. Yhdessä ikimuistoisimmista finaaleista tuomaristo näki säteilevän, huikean taitavan Wendeliuksen ottavan yleisönsä.

Vaikuttava loppukilpailunumero loi illuusion akrobaatin ja Cyr-renkaan välisestä vuoropuhelusta, tuomaristo vaikuttui Wendeliuksen kyvystä inhimillistää esiintymisvälineensä. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa sama kilpailija voitti sekä yleisön suosikin palkinnon että Turun Tähti –tittelin. Tähti on syttynyt.


(Kuva: Marco Hakala)

Mitä Turun Tähti 2015 –voittajalle kuuluu nyt reilut pari kuukautta voiton jälkeen?


TT: Voitit huhtikuussa Turun Tähti 2015 –kisan. Muistatko vielä, mille kisassa mukana olo tuntui ja miten kuvailisit kisaa kokonaisuutena?

NW: Kisa oli kokonaisuudessaan oikein hieno ja jännitävä kokemus. Itse kilpailutilanteen lisäksi minulle lisäjännitystä toi lavan koko, se oli melko pieni Cyr-renkaalla pyörimiseen. Kuitenkin sekä osakilpailuissa, että finaalissa oli loistava fiilis läpi iltojen.
  
TT: Mikä oli yllättävintä kisakokemuksessasi?

NW: Yllättävintä oli se mahtava henki, joka kilpailijoiden väillä oli! Kaikki olivat erittäin kannustavia toisiaan kohtaan, vaikka kyseessä olikin kilpailu. Tietysti itse voitto heti yleisön suosikin palkinnon jälkeen oli myös erittäin yllättävä!

TT: Palataan historiassa taakse päin. Miten päädyit sirkuksen pariin?

NW: Harrastin nuorempana monia lajeja yleisurheilusta uimahyppyyn. En edes tiennyt, että sirkusta voisi harrastaa, kunnes paras ystäväni pyysi minut mukaansa lajin pariin. Aloitimme sirkuksen yhdessä 15 vuotta sitten ja jäimme molemmat pysyvästi sille tielle!

TT: Valmistuit sirkustaiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulusta tänä keväänä, kenelle sirkusala mielestäsi sopii?

NW: Sirkus sopii ihan kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Se on erittäin monipuolinen laji. Itsekin nuorempana kyllästyin nopeasti ja vaihdoin lajeja tiuhaan tahtiin, joskus keskityin yksipyöräilyyn ja toiste taas ihmispyramideihin. Jos kuitenkin ammattilaiseksi haluaa, täytyy olla intohimoinen treenaaja ja rakastaa esiintymistä.

TT: Olet keskittynyt nimenomaan cyr-renkaaseen. Kerro hieman cyr-renkaasta, ammattilaisia ei taida olla Suomessa monta?

NW: Ammattilaisia ei vielä toistaiseksi ole kovin monta, mutta lajin suosio kasvaa koko ajan. Itse aloitin Cyr-renkaalla pyörimisen syksyllä 2012 ja olen ollut koukussa siitä lähtien. Jokin siinä pyörivässä liikkeessä viehättää!


Tähti Lontoossa (Kuva: Noora Wendelius)
  
TT: Kisavoiton, Grande Finale –lopputyöfestivaalin ja valmistujaisten jälkeen lähdit mm. Lontooseen  Turun Tähti 2015 –voiton palkintorahoilla. Sielläkin uppouduit sirkukseen ja viihteen maailmaan. Mistä kaikesta ammensit matkalla inspiraatiota?

NW: Lontoossa kävin katsomassa mm. upeaa Bromance-nimistä sirkusesitystä. Esityksessä oli mukana kolme taitavaa Lontoolaista sirkusammattilaista ja tiesin ennakkoon, että yksi heistä teki nimenomaan Cyr-rengasta. Esitys oli aivan huikea, inspiroiva ja heti sen jälkeen olisi tehnyt mieli mennä treenaamaan uusia temppuja renkaalla! 


Bromance, sirkusherkkuja Lontoossa (Kuva: Noora Wendelius)


TT: World is your oyster, millaisia suunnitelmia sinulla tulevaisuuden suhteen on, missä sinuun voi törmätä?

NW: Tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä vähän avoinna, en osaa ihan lähitulevaisuudestakaan kertoa, että löytääkö minut Turusta vai Helsingistä vai ihan jostain muualta. Katsotaan mitä eteen tulee, tarkoitus olisi kuitenkin päästä johonkin esiintymään Cyr-renkaalla.



TT: Turun Tähti 2015 –kisa järjestetään jälleen 2017. Miksi kisaan kannattaa mielestäsi lähteä mukaan?


NW: Mukaan kannattaa lähteä jo pelkästään sen fiiliksen takia, joka kisassa on! Siellä myös tutustuu paljon uusiin ihmisiin ja voi luoda tärkeitä tulevaisuuden kontakteja. Varsinkin jos teet jotain lajia, jota kisassa ei ole ennen nähty, kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan!


Turun Tähti Class of 2015 (Kuva: Marco Hakala)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Taikurikin voi päästä hengestään

Monen esiintyvän taiteilijan laji on enemmän tai vähemmän riskialtista hommaa, työergonomian haasteet ovat varsin erilaisia, kuin istumatyöllä itsensä hajoittavien. Entäs sitten taikurit? Mikä heidän  illuusioita luovassa työssään voi olla riskialtista? Varmasti monetkin asiat, mutta joidenkin valitsema tie on riskialttiimpi, kuin toisten.



Las Vegasin Luxor -casinolla pyörivän, Cirque du Soleilin "Believe"-show'n päätähti,  taikuri Chris Angel on tunnettu hurjista tempuistaan. Hänen piti juuri tänään aloittaa Yhdysvalloissa "The Supernaturalists" -kiertue yhdessä kahdeksan muun tajunnanräjäyttävän taikurin kanssa, mutta kenraaleissa homma meni pahasti pieleen. Houdinimaisen vesiarkkutempun harjoituksissa tapahtui jotain, jonka takia taikuri Spencer Horsman kiidätettiin sairaalaan. Hän meinasi hukkua.

Las Vegas Sun -lehden uutinen aiheesta löytyy täältä. Chris Angelin Instagram-tililtä löytyy video, jossa näkyy, miten Angel ja hänen avustajansa tekevät kaikkensa, saadakseen Horsmanin pois vedestä.

Video on pysäyttävä ja kertoo siitä, millaisia riskeljä esiintyjät saattavat numeroissaan ottaa. Milloin uhkarohkeus menee yli?


maanantai 4. toukokuuta 2015

Grande Finale: näe TT2015 kilpailijoita lavalla

Turun Tähti 2015 kilpailijoita ja finalisteja kannattaa seurata nyt ja tulevaisuudessa. Tänä vuonna kisaamassa oli useampiakin Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian opiskelijaa, osa valmistuu tänä vuonna. Perinteisesti taideakatemia järjestää opinnäytetyöfestivaalin eli Grande Finalen ennen valmistumistaan. Grande Finale järjestetään 18.-31.5.2015 ja esityksiä on useana iltana. 

Esiintyjiä on lukuisia ja sirkuksen ystäville Grande Finaali on lajikirjossaan suurta ilotulitusta. Sirkuksen maailmaan vihkiytymättömälle Grande Finale puolestaan on mitä mahtavin tilaisuus tutustua erilaisiin sirkuksen muotoihin. 

Eikka "Acrobatman" Alatalo (Kuva: Marco Hakala/Rauta5)
Turun Tähti 2015 finalisteista lavalle nousevat useampanakin iltana Turun Tähti 2015, cyr-rengas-akrobaatti Noora Wendelius, pariakrobaatit Ramona & Matti sekä tikasakrobaatti Eikka "Akrobatman" Alatalo. 

Ramona Reinvall Ramona & Matti akrobaattiduosta (Kuva: Marco Hakala/Rauta5)
Tsekkaa Grande Finalen tarkemmat aikataulut festivaalin FB-sivulta täällä ja osta liput vaikka ennakkoon tiketistä (www.tiketti.fi).

Turun Tähti 2015 Noora Wendelius (Kuva: Marco Hakala, Rauta5)