Tähtihaastattelu: Klovni Pekka Laamanen

Traaginen tapaus animaatiomaailmasta: Simpsonien keltaisen perheen isä Homer rakentaa pojalleen Bartille uuden sängyn. Bart on ollut innoissaan sarjassa useasti esiintyvästä Hassu-klovnista (Krusty the Clown) ja niinpä Homer päättää ilahduttaa poikaansa tekemällä sängyn päätyyn klovnikoristuksen. Isän kädentaitojen puutteellisuus johtaa siihen, että Hassun iloisen ilmeen sijaan sängyn päädystä tuijottaa vihamielinen pelle, jota Bart kauhistuu ja hokee ensimmäisen sängyssä vietetyn yön jälkeen ”can't sleep, clown will eat me”.  Stephen Kingin minisarjassa ”Se” katsojia järkyttää Pennywise-niminen demoni (Tim Curry), joka esiintyy kammottavan klovnin hahmossa ja toteuttaa ihmisten pahimmat pelot.

Monelle suomalaisille ensikosketus pelleihin on syntynyt TV2:n Pikku Kakkosen Pelle Hermannin (Veijo Pasanen) kautta. Tuota  Sirkus Hepokatissa majaansa pitävää, sydämellistä pelleä seurattuaan on vaikeaa ymmärtää coulrophopiaa eli klovnipelkoa. Olipa Hermanni tuttu tai ei, niin minkään sortin pelkoa ei tarvitse kokea myöskään kohdatessaan Klovni Pekka Laamasen, joka hullaannutti yleisön sekä tuomariston Turun Tähti 2008 -kilpailussa. Tuolloin Turun Taideakatemian toisella vuosikurssilla opiskellut Laamanen toi lavalle energialatauksen, jolla olisi sytyttänyt vaikka kokonaisen kylän hehkulamput. Ilmaisukeinona klovneria ei ole millään muotoa helpoimmasta päästä, mutta kuten Laamanen oli selkeästi  jo varhain huomannut, loputtoman monipuolinen ilmaisukeino kylläkin.

Pekka Laamanen, onko Klovni Pekka Laamanen läsnä kaikkialla?

Pyrin suhtautumaan asiaan kuin asiaan klovnin yksinkertaisella vilpittömyydellä ja ottamaan eteen tulevat asiat huumorilla vastaan. Tietysti eteen tulee asioita, jolloin pitää vakavoitua, mutta nykypäivän länsimaisessa kivikasvokulttuurissa jokaisen ihmisen olisi hyvä vähän laskea olkapäitään alas ja rentoutua.  Ei tämä elämä loppupeleissä niin vakavaa ole.

Turun Tähti 2008, Klovni Pekka Laamanen

Jo Turun Tähti -kilpailuvuonna kerroit, että tahdot omalla klovneriallasi tuoda syvyyttä pellemaailman perus synttäriklovnimeiningille. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja yleisölleen. Nykyään näkee jokaisella esittävän taiteen saralla ihmisiä, jotka eivät selvästikään tiedä mitä ovat tekemässä. ”Leipiintyneet esiintyjät” pyrkivät tekemään asiat helpoimman kautta haastamatta itseään kunnolla. Minulle on tärkeää tietää miksi teen jotakin ja miten tekemiseni vaikuttaa yleisöön. Tärkeintä on löytää yhteys yleisöön ja saada se samaistumaan itseesi. Se on menoa, kun klovni saa kunnollisen kontaktin yleisöönsä.

Valmistuit Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian sirkuslinjalta 2010, mutta missä kohtaa huomasit olevasi rakastunut nimenomaan mimiikkaan ja klovneriaan?

Olen aina pitänyt fyysisyydestä. Minulla ei ole varsinaista hetkeä, jolloin huomasin klovnerian tekemisen omakseni. Se vain imaisi minut mukaansa. Klovnerian tekeminen on monipuolista ja se on  minulle keino yhdistää eri tekniikoita ja sirkuslajeja. Klovnerian tekomahdollisuudet ovat rajattomat.

Mimiikka taasen on minulle enemmänkin keino, jota voin käyttää klovneriassa hyväkseni.   Mimiikka on tekniikkalaji, jossa pitää oppia erottelemaan eri ruuminosien liikettä ja havainnomaan pala kerrallaan miten joku toiminto tapahtuu. Esimerkiksi oven avaamiseen tarvitaan miimisesti monta yksittäistä liikettä. Mimiikasta tulee selkeää ja ymmärrettävää, kun nämä liikkeet harjoitellaan tarkasti ja laitetaan peräkkäin sulavaksi kokonaisuudeksi. Mimiikan  tekeminen on fyysisesti haastavaa ja siinä piilee minulle sen mielenkiintoisuus.

YLE:n Elävässä arkistossa voi katsella vanhoja Pelle Hermannin jaksoja. Eräässä Pelle Hermannin jaksossa Sirkus Hepokatissa käy sirkustarkastaja, joka toteaa Hermannin olevan pulassa, sillä Hermanni on kehonsa mittasuhteilta määräysten vastainen eikä hänellä ole esittää opetusvalistusministeriön sirkusosaston vaatimaa pelleilylupaa, pelleopiston tai koulun päästötodistusta, ei pellediplomia eikä pellevälikirjaakaan. Klovni Pekka Laamasen asiat ovat onneksi kunnossa. Olet saanut sirkusalan monipuolisen korkeakoulututkinnon Turussa ja täydensit osaamistasi tämän jälkeen vielä tutkinnolla kuuluisassa Kööpenhaminan The Commedia Schoolissa. Mikä on mielestäsi muodollisen koulutuksen merkitys esiintyvän taiteen maailmassa?

Muodollinen koulutus on antanut minulle eväitä ja työkaluja esiintyvän taiteen maailmassa. Se on antanut minulle mahdollisuuden harjoitella asioita oikein ja löytää omat keinoni tehdä esittävää taidetta. Lisäksi koulutuksessani tutustuin hienoihin ihmisiin, jotka työskentelevät samalla alalla, joten myös siitä on ollut hyötyä. Tärkeintä on kuitenkin halu kehittää itseään esiintyjänä sekä koulutuksessa, että myös sen ulkopuolella.

Mitkä ovat klovnerian lisäksi ne esiintyvän taiteen osaamisen osa-alueet joihin olet itse erityisesti viehtynyt?

Pidän itseasiassa kaikenlaisesta esiintyvästä taiteesta jos sen tekemiseen on nähty vaivaa ja siinä on mukana intohimoa ja luovuutta.

Sirkuskoulutuksen saanut esiintyjä voi toimia monenlaisissa toimintaympäristöissä. Itse olet tehnyt pienestä pitäen paljon töitä myös teattereissa (Turun Kaupunginteatteri, Vartiovuoren Kesäteatteri..). Oletko teatterissa enemmän perinteinen näyttelijä vai pääsetkö käyttämään myös erityistä sirkusosaamistasi?

En halua erotella näyttelemisessä eri asioiden tekemistä. Minusta on hienoa jos näyttelijät ovat mahdollisimman monipuolisia ja pystyvät tarjoamaan taitojaan niin, että näytelmästä tulee mahdollisimman hyvä ja että se ajaa asiansa. On ollut ilo huomata, että ohjaajat ovat nähneet minut näyttelijänä eivätkä pelkästään sirkustaiteilijana.

Katusirkuskeikalle lähdössä (Kuva: Pekka Laamanen)

Palasit jälleen katusirkuskiertueelta Keski-Euroopasta, olet jo opiskeluajoistasi alkaen jatkanut kunniakkaasti ikivanhoja katusirkusperinteitä ja teit Turun Ammattikorkeakoulun opinnäytetyösikin 2010 katuesiintymisestä. Mikä katusirkuksessa viehättää?

Minusta katusirkuksen tekeminen on yksi rehellisimmistä keinoista tehdä esittävää taidetta. Siinä ollaan välittömässä kanssakäymisessä ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä edes tiedä, että ovat tulleet seuraamaan esitystä. Katusirkusesityksen katsominen on vapaaehtoista ja siinä yleisö voi seurata tekemistä ilman, että siitä edes tarvitsisi maksaa. Kadulla esiintyessä pitää voittaa yleisö konkreettisesti puolelleen, koska oma toimeentulo on kiinni siitä pitääkö yleisö näkemästään ja haluaako se siitä maksaa.

Mistä ammennat inspiraatiota esiintymisiisi?

Inspiraatio tulee minulle aina yleisöstä ja siitä, että voin omalle tekemiselläni vaikuttaa ihmisiin, jotka yleisössä ovat. Minulle se on yksinkertaisesti niin yksinkertaista.

Onko sinulla esikuvia, joiden voi sanoa vaikuttaneen omaan esiintymiseesi?

Minulla ei ole yksittäisiä esikuvia vaan jokainen esiintyjä on minulle esikuva, joka harjoittelee kovasti, seisoo tekemisensä takana ja nauttii siitä. On hienoa katsoa, kun esiintyjä elää ja hengittää lavalla, valkokankaalla tai muulla esiintyvän alan estradilla.

Miten paljon aikaa kuluu harjoitteluun?

Välillä tulee aikoja jolloin treenaan päivittäin ja joskus saattaa mennä päiviä peräkkäin ilman harjoittelua. On tärkeää kuunnella itseään ja harjoitella niin, että se on itselleen mielekästä. Matkustelen paljon ja niinä aikoina harjoittelu on jäänyt vähemmälle. En harjoittele pelkästään siksi, että tulen taitavammaksi vaan myös siksi että se on hauskaa.

Esiintyvien taiteilijoiden elämä on usein enemmän tai vähemmän epäsäännöllistä. Osaamisen tason ja itsensä suuren yleisön tietoisuuteen saamisen lisäksi esiintyjän on keksittävä, miten hyödyntää osaamistaan vuoden kierron mukaan. Miten olet itse varmistanut ympärivuotisen toimeentuloasi?

Olen huomannut sen, että mitä vähemmän stressaan sitä paremmin olen saanut töitä esittävällä alalla. Välillä keikkaa riittää ja välillä taas ei. Myös työkkärin luukku on tullut pari kertaa tutuksi. Tällä alalla eletään kädestä suuhun ja minulle riittää se, että tulen toimeen ja saan tehdä sitä mitä rakastan.

Mimiikkameininkiä (Kuva: Pekka Laamanen)

Turun Tähti -kilpailu vuonna 2008 toi sinulle ansaitun voiton. Mitä muuta se sinulle mielestäsi antoi?

Jos luottaa omaan tekemiseen niin voi saavuttaa asioita. Turun Tähti-kilpailu oli yksi etappi esiintyjäksi kasvamisessa.

Moni lavaviihteen maailmaan halajava miettii Turun Tähti 2013 -kilpailuun osallistumista, mutta miettii ehkä ”olenko riittävän hyvä?” tai ”mitä jos mokaan?” ja panttaa hakemuksen lähettämistä. Mitä antaisit ohjeeksi epäröijille?

Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä paremmin oppii ymmärtämään vanhoja sanontoja ja huomaa niiden pätevyyden. Ohjeeksi voisi vaikka sanoa: ”Yrittänyttä ei laiteta”.

Palatakseni vielä tuohon outoon fobiaan, coulrophopiaan. Mitä tekisit, jos joku pelkäisi Klovni Pekka Laamasta?

Nauraisin.

Lukeminen kannattaa aina vol II

Turun Sanomien kulttuurisivuilla esiteltiin tänään alkusyksystä ilmestynyt Raili Mikkasen kirjoittama ja Laura Valojärven kuvittama, ensisijaisesti lapsille sekä nuorille suunnattu teos Mennään sirkukseen. Kuten Turun Sanomien toimittaja Pertti T. Jokinen toteaa, on sirkuksesta kirjoitettu varsin vähän suomeksi (valikoima suomalaista sirkuskirjallisuutta mm. Sirkusinfossa). Niinpä tälle historiaa ja nykypäivää yhdistävälle teokselle on tilaus.

Allekirjoittanut ei itse ole lasten ja nuorten oivana tietokirjailijana tunnetun Mikkasen teokseen (vielä) henkilökohtaisesti tutustunut, mutta jonkin sortin fanfaari lienee paikallaan sirkuksesta mitä ilmeisimmin hauskan informatiivisesti, esiintyjien haastatteluilla sekä mainioilla piirroksilla höystettynä kertovalle teokselle. Jos tämä teos innostaa taas lisää lapsia, nuoria ja aikuisia sirkusharrastuksen pariin ja/tai tutustumaan sirkuksen moniulotteiseen sekä kiehtovaan maailmaan katsomosta käsin, mahtavaa!

Mennään Sirkukseen -teoksesta ovat kirja-arvostelumuodossa vinkanneet myös Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi sekä Kirjavinkit. Näistä teksteistä välittyy kaikista ajatus siitä, että kirja on ehdottoman kiinnostava tutustumiskohde myös aikuiselle, vaikka kohderyhmä onkin nuorempi.

Raili Mikkasen & Laura Valojärven edellinen yhteisteos, Suomen lasten linnakirja, palkittiin tänä vuonna Anni Swan -palkinnolla.

Raili Mikkanen: Mennään sirkukseen. Kuvittanut: Laura Valojärvi. Minerva 2012. 101 s.

Ammattilaishaastattelu: Juha Kurvinen

Haastattelussa viihde- ja extremejonglööri Juha Kurvinen

Yli 2000 shown kokemuksella viihde- ja extreme-jonglööri  Juha ”CrazyFinn” Kurvinen on lavaviihteen ammattilainen, jolla on varmasti toimivia ehdotuksia ja vinkkejä siihen, miten yksittäinen numero tai kokonainen lavashow kannattaa rakentaa. Kurvinen on mieltynyt varsin erikoisilla asioilla temppuiluun, ilmassa lentävät mm. kännykät, kaljatuopit sekä jopa käynnissä oleva moottorisaha. Lukuisia kertoja palkittu show eri muodoissaan on nähty kotimaan monipuolisten estradien lisäksi mm. Lontoossa, Moskovassa, Las Vegasissa, Saint Tropezissa ja jopa Pohjois-Koreassa!

Juha Kurvinen jonglööraa vaikka tyhjillä pulloilla

Moi Juha! Hienoa, että lupauduit kertoilemaan urastasi ja antamaan ammattilaisen vinkkejä Turun Tähti –kisaan valmistautujille ja muille lavaviihteen maailmaan tähtääville!

Minusta tulee isona.. Ihan kaikissa perheissä ei esiintyjäksi haluava lapsi saa varauksetonta kannustusta. Koska sinä tiesit haluavasi olla esiintyvä taiteilija ja koska esiinnyit ekaa kertaa yleisölle?
Aivan kaikki lähipiirissäni eivät voineet hyväksyä sitä, kun 13-vuotiaana ilmoitin suureen ääneen, että siirryn eläkeelle jo nyt ja alan jo nyt tekemään sitä mistä unelmoin, enkä sitten vasta 65-vuotiaana. Vanhempani veivät minut sirkukeen jo ennen kouluikää ja ihannoin suuresti sirkustaiteilijoita. 

Kerran kokeilin kolmen pallon perusheittoa kuin ohimennen, ja opin sen siltä seisomalta. Innostuin niin paljon, etten muuta seuraavina vuosina tehnytkään: harjoittelin fanaattisesti ja esittelin oppimiani temppuja kavereilleni.
 
Ammatinvalintani olikin monille sokki, koska suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan enemmän lääkäreitä ja lakimiehiä kuin taiteilijoita. Nyt 2000 keikkaa myöhemmin vanhempani jo vähän ymmärtävät uraani, mutta silti silloin tällöin joku kysyy huolestuneena: ”Onko ollut tarpeeksi keikkaa?”

Ekan keikan heitin vuoden harjoittelun jälkeen 14-vuotiaana Inkoossa 50-vuotisjuhlassa. Oli menossa pahin pikkujouluhässäkkä ja harjoitellessani takahuoneessa illan bändin rumpali kysyi: ”Onko ollut paljon keikkaa?” ”Ihan perkeleesti”, vastasin tärisevin käsin. Keikka meni hyvin ja synttärisanakari ojensi minulle takahuoneessa 500 markan setelin vaikka keikkapalkkiosta ei oltu sovittu mitään. Näin hauska homma ja tästä maksetaan rahaakin. Uravalinta oli siis selvä.

Mistä ammensit ensimmäiset oppisi? Kuka oli tuolloin esikuvasi?

Kun aloitin vuonna 1988 Suomessa ei ollut vielä kovinkaan montaa sirkuskoulua. Niimpä olinkin kirjojen ja videoiden varassa. Ensin kolusin läpi kaikki kirjaston jonglöörikirjat, joita oli siis vain se yksi kappale, jossa mestarijonglööri Björn ”Henrico” Gammalls opetti jongleerauksen perustemppuja. Hän oli esiintynyt ympäri maailmaa ja Henricosta tuli esikuvani. Sen jälkeen tilasin ulkomailta kaikki mahdolliset VHS-kasetit, mutta pääasiana pidin kuitenkin omaa mielikuvitusta ja temppujen kokeilua ystävien keskuudessa. Myöhemmin menin Linnanmäen sirkuskouluun, jossa tapasin ammattilaisia, joiden avulla pystyin aloittamaan keikkailun jo todella nuorena. Murrosiässä minulle ei enää tarvinnut maksaa viikkorahaa, koska tienasin hyvin esiintymällä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.

Sinut tunnetaan nimenomaan huimapäisenä jonglöörinä. Onko jonglööraus ollut alusta asti sinun juttusi vai oletko treenannut välillä tosissaan jotain muutakin?

Linnanmäen sirkuskoulun harjoituksissa oli kyllä todella notkeita ja kauniita akrobatian harrastajia, mutta huomasin nopeasti, ettei akrobatia ollut minun juttuni. Sitä paitsi tyttöjä sai paremmin jonglööritempuilla. Kuka nyt jonglööriä ja hauskoja temppuja vihaisi. Niinpä päätin pysyä omassa lajissani.

Jongleerauksen lisäksi taikatemput ovat aina kiinnostaneet, mutta enemmän ilmiönä ei harjoitusmielessä. Toisaalta, olen keikoillani tavannut kymmeniä ammattitaikureita, jotka ovat opettaneet takahuoneessa salaisuuksiaan ja joskus näytän oppimiani temppuja baarissa. Kaikista huikein temppu minkä silti osaan, on isoäitini opettama kolikkotemppu neljäällä isolla kolikolla, jotka vaihtavat käsissä paikkaa. Tätä temppua eivät osaa monet ammattilaisetkaan, koska sitä ei opeteta taikakirjoissa.

Millaista koulutusta olet saanut ja miten tärkeänä pidät muodollista koulutusta?

Linnanmäen sirkuskoulun lisäksi olen saanut oppia toisilta jonglööreiltä, se on ollut erittäin tärkeää. Kun olin 16-vuotias Linnanmäen päälavalle tuli esiintymään maailman nopein jonglööri Wally Easwood Las Vegasista, joka opetti minua kahden viikon ajan. Wallyn opit saivat minut tajuamaan, etta haluan olla tempojonglööri ja amerikkalaisen tyylisuunnan kannattaja. Venäläisessä tyylisuunnassa heitellään mahdollisimman monella välineellä samanaikaisesti, mutta jenkkityyli korostaa hienoja temppuja mahdollisimmaan vähällä välineistöllä. Wallyn oppien jälkeen kehitin oman tyylisuuntani ja ohjelmistooni tuli mm. jo legendaarinen jonglööri Seppo Leivon kehittämä suomalainen oluttuoppitemppu 1940-luvulta, josta kehittelin oman version.

Muodollinen koulutus on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tarvitaan perustaidot, mutta toisaalta kun katson nykypäivän jonglöörejä, niin kaikki näyttävät loppuunkuluneita samoja vanhoja temppuja. Kukaan ei oikein keksi enää mitään omaa materiaalia vaan kaikki kopioidaan surutta. Vasta vähän aikaa sitten sain huomata, että eräs suomalainen kollegani oli kopioinut törkeästi kaksi omaa temppuani, jotka olin itse kehittänyt.

Mitä järkeä on siis harjoitella vuosikausia temppuja, joita joku on jo aikasemmin tehnyt. Siksi kannustankin luovuuteen, omaperäisyyteen ja uusiin ideoihin oli taiteenlaji sitten mikä hyvänsä. Se on tie menestykseen.

Juha "CrazyFinn" Kurvinen tunnetaan myös Las Vegasissa

Koska ammattilaisurasi starttasi?

Esiinnyin aktiivisesti 14-vuotiaasta saakka, kunnes armeja katkaisi uran. Armeijan jälkeen vuonna 1996 päätin ryhtyä täysipäiväiseksi viihdetaiteilijaksi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Näin jälkeenpäin ajateltuna tein oikean päätöksen. En päivääkään vaihtaisi pois, sen verran ikimuistoisia kokemuksia ura on tarjonnut Suomessa ja ulkomailla. Mielluummin olen vapaa ja boheemi taiteilija, kun istun 8-16 toimistossa odottaen viikonloppua.

Millainen merkitys viihdealan kilpailuilla mielestäsi on lavaviihteen maailmassa?

Nykypäivänä todella suuri. Silloin, kun itse aloitin ei ollut Talentteja sun muita. Lähinnä oli joitakin nuorison taidetapahtumia ja niissäkin menestyin kiitettävästi, mutta kilpailuista ei saanut muuta medianäkyvyyttä kuin ehkä kaksi riviä paikallisessa sanomalehdessä. Nykyään voi helposti uniikilla taidolla pongahtaa koko kansan tietoisuuteen yhdessä illassa. Kilpailut ovat mielesäni terve ilmiö, jotka kannustavat osanottajia parempiin suorituksiin. Samalla saa arvokasta esiintymiskokemusta.

Millaista on mielestäsi paras palaute ja keneltä sitä esiintyvänä taiteilijana eniten toivot?

Yleisöä varten esiinnytään ja paras palaute tulee suoraan yleisöltä kesken esityksen joko hurjina tapautuksina tai huutoina. Ja kun on loppukumarruksen aika ja porukka on aivan villinä, se on se paras palkka jonka tästä työstä saa. Ei sen takia, että haluisi olla muitten ylistettävänä, vaan sen takia, että tajuaa antaneensa yleisölle unohtumattoman elämyksen josta se nauttii täysin siemauksin.

Yleisön reaktioiden lisäksi tietenkin lämmittää, kun keikan jälkeen joku ammattilainen tulee takahuoneeseen kertomaan oman näkemyksensä.

Mistä saat inspiraatiota ja mikä saa sinut jaksamaan?

Inspiraatiota saan oikeastaan jokaisesta keikasta erikseen. Jokainen keikka on kuin pieni seikkailu. Matkustetaan jollekkin toiselle paikkakunnalle ja tavataan uusia ihmisiä. Ja sitten onnistuneen keikan jälkeen on onnellinen olo. Jaksamaan minut saa yleisö ja heidän reaktionsa.
Monesti ajatellaan, että esiintyvän taiteilijan elämä on yhtä ruusuilla tanssimista. Mutta raskaita aikoja on myös. Joskus ainainen reissaaminen ottaa voimille, kun se ja kaikki muukin taustatyö on 99% työstä. Monesti yksi keikka vaatii kahden päivän täysimittaisen työn. Usein tätä ei ajatella vaan luullaan, että esiintyjän työ on ainostaan lavalla nähty esitys. Jotenkin keikkapaikalle on kuitenkin päästävä ja on tehtävä valo- ja äänitarkistukset jne.

Silti, kun on pari päivää ollut kotona, veri alkaa taas vetämään tien päälle. Siitä saa elämäniloa ja energiaa.


Keikkailet ahkerasti, onko sinulla aikaa muille kiinnostaville projekteille?

Keikkailun vastapainona pelaan biljardia ja Texas hold'em -pokeria sekä livenä että verkossa. Ne ovat hyviä keinoja saada ajatukset pois töistä. Rakkain harrastukseni tällä hetkellä on kuitenkin kirjoittaminen. Sitä olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 2007 lähtien lähinnä kirjaamalla mielenkiintoisimpia keikkamuistoja ylös.

Tänä vuonna harrastus otti huiman harppauksen, kun sain kustannussopimuksen Kustannusosakeyhtiö Revontulen kanssa. Niinpä esikoisteokseni Sirkus Pjongjang - Keikka Pohjois-Koreaan tulee painosta ulos 15.3.2013. Kirja on tositarina ja se kertoo 7 hengen suomalaisdelegaation matkasta maailman suljetuimpaan valtioon. Teimme keikan presidentti Kim Il-Sungin syntymäpäivillä taikuri Jori A. Kopposen kanssa vuonna 2004 ja mukaamme oli kahden tanssijan ja yhden avustajan lisäsäksi soluttautunut Suomen Kuvalehden reportteri ja yksityinen dokumenttikuvaaja. He olivat solutautujia, koska maahan on toimittajilta ehdottomasti pääsy kielletty.

Kirjassa tulee olemaan noin 194 sivua ja nelisenkymmentä valokuvaa. Kustantaja kertoi, että noin 1% ehdotetuista kässäreistä menee läpi. Jonkinlaiset julkkaribileet on siis tiedossa! Julkkarikemuja odotellessa kirjoitan parhaillaan toista teosta nimeltään Ystäväni Moottorisaha - Tositarinoita leipätyöstä.

Turun Tähti –kilpailu on lavaviihteen monialakilpailu niille, jotka ovat vasta matkalla kohti päätoimista ammattilaismaailmaa. Kilpailun osakilpailut (joista kumpaisestakin nostetaan esiintyjiä loppukilpailuun) ja loppukilpailu järjestetään Night Club Marilynissä, Turussa. Kilpailunumero saa olla kolmen minuutin pituinen ja kisaa seuraamassa on yökerhoyleisöä sekä erilaisista viihteen parissa työtään tekevistä ammattilaisista koostuva tuomaristo. Monialakilpailu on luonteeltaan sellainen, ettei esityksiä voida tietenkään verrata suoraan keskenään. Tuomariston kullekin kilpailunumerolle erilaisista ansioista antamien pisteiden perusteella määräytyy lopulta se, miten kilpailunumero sijoittuu. Kilpailijoiden on mahdollista esittää eri ohjelma osakilpailussa ja loppukilpailussa.

Näiden faktojen pohjalta, millaisia asioita kisaan mukaan lähtevien kannattaa mielestäsi huomioida

a)            Kilpailunumeron/numeroiden sisällön suunnittelussa

Kun suunnitellaan esityksen sisältöä kannattaa aina pitää mielessä esityksen dramaturginen kaari. Jokaisessa esityksessä tulisi olla alku, keskikohta ja loppu. Numero tulisi rakentaa niin, että taitotaso ja jännitysmomentti kasvaa kokoajan. On syytä myös kiinnittää huomio erityisesti alkuun, niihin ensimmäisiin 10 sekuntiin kun esitys alkaa, koska silloin esiintyjä ja esitys ”myydään” yleisölle. Silloin kannattaa tehdä jotakin poikkeuksellista ja hienoa. Siitä show eteenpäin nousevalla kaarella niin, että loppuun sijoittuu esityksen kliimaksi.

b)            Musiikkivalinnoissa
Ei kannata aina turvautua pelkkään hittikavalkadiin. Joku omaleimainen ja originelli taustamusiikki voi toimia paljon paremmin. Musiikin tehtävä on tukea lavalla tapahtuvaa toimintaa, ei syödä sitä. Itselläni on showssa 7 eri miksattua biisiä, yksi kullekkin osiolle niin, että siitä tulee hyvä yhtenäinen kokonaisuus.

c)            Puvustuksessa ja muussa rekvisiitassa
Puvustus ja rekvisiitta on tärkeässä asemassa, mutta ei ollenkaan se tärkein. Voisi sanoa lyhyesti, että mitä huonommat taidot ja kyvyt sitä enemmän glitteriä ja tehostusta tarvitaan ympärille peittämään todellinen taitotaso. Olen nähnyt kymmeniä esityksiä, joissa on huikaisevat asut, rekvisiitat ja musiikit, mutta ei ollenkaan sitä tärkeintä: taitoa. Voisikin sanoa niin, että jos on talenttia niin ei tarvitse megalomaanista sirkusta ympärilleen.

Silloin kun itse alotin urani, kiinnitin asuihin ja rekvisiittaan liikaakin huomiota. Teetin kaikki puvut ammattilaisella ja kaiken täytyi olla glitteriä. Minut herätti erään huippuammattilaisen lausahdus: ”Heitä glitterit menemään ja pukeudu normaalisti, silloin temppusi näkyvät paremmin eivätkä ole joulukuusen peitossa.” Poikkeuksena tietenkin Drag Queen -esitykset, joissa asut ja hahmot ovat pääosassa. Niissä glitter on enemmän kuin oikeutettua. Korostan kuitenkin sitä, että näissä asioissa jokaisen on luotava oma tyylinsä.

d)            Kilpailunumeron harjoittelussa

Harjoitteluhan on se tärkein. Ilman stä ei ole talenttia. Itse harjoittelin lähes 10 vuotta yhteen menoon päivittäin ennen kuin kunnon tulokset vasta alkoivat näkyä. Harjoittelun lisäksi olisi kerättävä mahdollisimman paljon kokemusta esiintymisistä elävän yleisön edessä, koska silloin tottuu esiintymistilanteeseen aikä mene kipsiin. Olen nähnty monia teknisesti huikaisevia jonglöörejä harjoituksissa, mutta kun he ovat menneet lavalle, he ovat jonglöörikielellä ”ryömijöitä”, koska konttaavat välineistänsä perässä esiintymisjännityksestä johtuen.

Jännityksestä pääsee eroon toistojen avulla ja visualisoimalla. Itsellä on tapana ennen vaativia keikkoja visualisoida koko juttu läpi mielessä aivan kuin huippu-urheilijat. Sitten, kun menee lavalle, tilanne onkin tuttu eikä jännitä niin paljon enää. Itsenäni jännittää vieläkin ennen jokaista keikkaa, koska jonglööriesityksessä on niin monta seikkaa, jotka voivat mennä pieleen esityksen aikana. Jännitys kuitenkin aina laukeaa ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, jonka jälkeen annan mennä rennosti, mutta täysillä.

Hyvä apuväline harjoittelussa on myös peilin käyttö. Voit myös videoida esityksen, jolloin näet mitä voisi kehittää.

Miten kirkas kraka esityksessä voi olla?

Turun Tähti voittajassa/voittajissa on aina ollut mieletön lavakarisma. Voiko lavasäteilyä oppia?

Uskon, että tiettyyn pisteeseen asti esiintymistä voi opetella, ja kannataakin. Mutta samalla uskon ja tiedän, että lavakarismaa ei voi harjoitella tai ostaa mistään kaupasta maailmassa. Se on synnynnäistä, se on geeneissä tai jossakin Se on mystinen juttu ja tästä ollaan monien ammattilaisten kanssa juteltu ja ihmetellään, kun joillakin sitä on ja joillakin ei. Kai karisma on sitä, että uskaltaa lavalla olla oma itsensä ilman tennäistyyttä. Eli ihan hyvä, että edes joku asia pysyy tässä tiedon maailmassa mysteerinä.

Tsemppiä kaikille kilpailijoille ja toivottavasti vinkeistä on hyötyä!

T: Juha      Juha Kurvisen nettisivuille